Kun Pohjois-Norja on nyt tapetilla: Alueen dramaattinen historia sodan aikana

Lähes autioille rannoille ikivanhaan kiviseen maisemaan syntyi aukoton puolustusketju. Tunturinhuipuille ja merenrannan korkeille kallioille rakennettiin massiivisia betonibunkkereita, joiden ampuma-aukot avautuvat aavalle merelle.

Nyt kun suomalaiset ovat innostuneet matkailusta Pohjois-Norjassa eli Finnmarkissa haluan tuoda esille myös alueen dramaattista historiaa sodan aikana.

Meri osoittautui Norjan kohtalonkysymykseksi juuri kahdeksankymmentä vuotta sitten. Tapahtumia edelsi tilanne sekä Saksassa että Norjassa. Hitler halusi varmistaa sotamateriaalin saannin Ruotsin rautakaivoksesta aina sulana pysyvän meren kautta, mikä edellytti Norjan satamien haltuunottoa. Norjassa taas kansallissosialisti Quisling valmisti maaperää maanpetokselle pyrkien Hitlerin suosioon.

Saksalaisen aikeet atomipommin valmistamiseksi liittyvät nekin vahvasti Norjaan, olihan siellä suuritehoinen raskaan veden valmistuslaitos.

Suomen talvisodan jälkeen, kun vasta kuukauden verran oli kulunut Moskovan rauhan solmimisesta, hyökkäsi Hitlerin Saksa Norjaan 9. 4. 1940.

Salamasodan periaate toimi rankasta merenkäynnistä huolimatta, norjalaisten vastarinta ei onnistunut. Saksalaisten menetyksistä huolimatta maihinnousu oli taktinen menestys, ja hyökkäys Oslon ja Stavangerin lentokentille on uutta sotahistoriassa. Se on todennäköisesti sotahistorian ensimmäinen kaikkien aselajien operaatio: maalla, merellä ja ilmassa.

Norjalaiset joutuivat kestämään miehitystä aina vuoteen 1945 asti. Kärsimykset korostuivat sodan loppuvaiheessa pommitusten alla. Silloin idässä sijaitseva Kirkkoniemi oli maailmansodan eniten pommitettu alue lukuun ottamatta Maltan saarivaltiota Välimeressä.

Saksalaiset noudattivat poltetun maan taktiikkaa ja Finnmark hävitettiin vielä perusteellisemmin kuin Suomen Lappi. Sotilailla on kiire, mutta poltetun maan taktiikasta ei tingitty. Asukkailla ei ollut suojaa hyytävän talven kynsissä eikä myöskään ruokaa. Hallitus epäonnistui evakuoinnissa ja Hitlerin tuhoamiskäsky oli ehdoton. Kiire aiheutti kuitenkin sen, että suomalaiskylä Pykeija säästyi tuholta, mikä on oma tarinansa. Kylän myöhemmät kärsimykset liittyivät sitten jättiläisravun leviämiseen idästä.

Hitlerin visio maailmansodan loppuvaiheista sai aikaan myös sen, että Finnmarkin pohjoiselle rannikolle rakennettiin ketju puolustusvarustuksia. Rakennettiin kilometreittäin teitä sekä uskomaton määrä linnakkeita, jotka turvasivat valtakunnan rajoja ja toimivat sotajoukkojen tukena.

Saksalaisten johdolla toimivat Hitlerin ali-ihmisiksi luokittelemat miehet: suuri joukko jugoslavialaisia ja romanialaisia sekä varsinkin venäläisiä. Finnmarkin alueelle virisi mahtava toimeliaisuus, eivätkä ankarat luonnonolosuhteet onnistuneet estämään rakennustyötä.

Lähes autioille rannoille ikivanhaan kiviseen maisemaan syntyi aukoton puolustusketju. Tunturinhuipuille ja merenrannan korkeille kallioille rakennettiin massiivisia betonibunkkereita, joiden ampuma-aukot avautuvat aavalle merelle.

Tunturien sisuksiin louhittiin komeroita, holvattuja huoneita vartiomiehiä varten ja kiskotunneleita ammusten siirtelemiseksi. Suojaisemmille paikoille rakennettiin pitkiä parakkirakennuksia sotilaille. Aivan meren rantaan alavalle maalle rakennettiin kehämuureja tai vain matalia kehiä rannalle rannikkotykkejä varten.

Linnoitukset olivat hyvässä kunnossa vielä 1970-luvulla, nyt ajan hammas on niitä nakertanut. Jäännökset osoittavat kuitenkin, miten kauneimmat niemenkärjet on pilattu näillä varustuksilla. Ne ovat yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta, nyt myöhemmin tuho on levinnyt koko maapallolle ilmastonmuutoksen saattelemana.

Leena Niemi

Lähteet: Maria Huhta ”Hitlerin jäljillä ja pohjolan menneisyydessä. Meri on Norjan kohtalonkysymys”, valokuvat Signal 1942 sekä Leena Niemen otokset vuosilta 1970 ja 2018.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut