Eila Minkkisen teoksia tulee sille koru- ja metallitaiteen näyttelyyn Viron kansallismuseoon. Hopeiset eläinkorut ovat kulkeneet taiteilijan tuotannossa mukana 1970-luvulta saakka. Kuvassa riipus kuntoileva nalle.
Hopeaseppä, kuvanveistäjä Eila Minkkinen on mukana Viron kansallismuseon laajassa koru- ja veistostaiteen näyttelyssä Tartossa. Forests & Springs -näyttelyyn on Raumalta matkannut taiteilijan koruja. Isommat teokset, kuparireliefit, Minkkiset kuskasivat henkilöautolla Viron puolelle maanantaina.
Näyttely avautuu Viron kansallismuseossa perjantaina. Minkkisen lisäksi Suomesta on kutsuttu taiteilijat Helena Lundahl ja Essi Pullinen.
– Tiesin heti, ketkä kolme taiteilijaa haluan näyttelyyn Suomesta. He edustavat eri sukupolvia ja heillä jokaisella on oma käsialansa ja teemat, joita yhdistää suhde luontoon, kuraattori Kärt Summatavet kertoo.
Lundahl edustaa opiskelijana nuoria taiteentekijöitä, Pullista Summatavet kuvailee hänen oman sukupolvensa innovatiiviseksi osaajaksi ja Minkkistä taiteilijaksi, jolla on vahva metallin taju ja juuret yhteispohjoismaisessa maailmankuvassa.
– Heidän kaikkien teokset ovat hyvin erilaisia kuin virolaisten, ja koruntekijöinä he leikittelevät yli korurajojen.
Minkkisen eläinkorusarjaa Summatavet kuvailee sanoilla legendaarinen ja ikoninen.
– Monilla Virossa on hänen korujaan, mutta he eivät kuitenkaan tunne taiteilijaa.
Nallet ja puput
Tartossa on esillä erityisesti Minkkisen hopeisia eläinkoruja. Sarjaan kuuluvat Iso Karhu, Kuntoileva nalle, Pupujussi sekä Fauni ja Oksa. Ensimmäiset valmistuivat jo 1970-luvun alussa.
Korut syntyivät omalla työhuoneella aikana, jolloin taiteilija opiskeli Ateneumin iltakoulussa
Minkkisen ensimmäinen yksityisnäyttely oli helsinkiläisessä Bäcksbackan näyttelytilassa 1971, jossa myös korusarja Suomalaisia metsäneläimiä oli esillä. Jo ennen tätä koruja oli ollut yhteisnäyttelyssä.
– Muistan, että yksityisnäyttely sai hyvän arvion Hesarissa, Minkkinen kertoo.
Koruissa on muun muassa nähty suomalaisen kansallisromantiikan henkeä.
– Ne ovat pysyneet tuotannossa koko tämän ajan, ja edelleen niille on jonkun verran kysyntää. Ne eivät vanhene, mikä on kiva, taiteilija sanoo.
Mallistoon kuuluu kaula- ja rintakoruja sekä korvakoruja.
Käyttäjiä monessa polvessa
Minkkinen arvostaa sitä, että hänen koruillaan on käyttäjiä jo useammassa sukupolvessa.
– Niillä, jotka koruja ensimmäisenä ovat ostaneet, on jo lapsia ja lapsenlapsia.
Hopeakorut ovat hänen mukaansa aina myös saaneet huomiota osakseen. Moni on Minkkisen mukaan kysellyt korun kantajilta, että mistä ne ovat peräsin.
– Niitä on pidetty sympaattisina. Koruissa on usein hienostelua, mutta koen, että näissä ei ole. Niitä on myös hyvä käyttää, tiedän, koska olen niitä itsekin käyttänyt.
Koruja hän tekee edelleen veistostöiden ohessa.
– Niiden valmistaminen on sellaista rauhallista tekemistä. Isojen töiden tekeminen on enemmän fyysistä ja niissä tarvitaan voimaa.
Viron kansallismuseoon lähti myös uusia teoksia.
– Minulla on ollut se periaate, että näyttelyyn pitää aina tehdä jotain uutta.
Edellisen kerran Minkkisen teoksia oli esillä Virossa vuonna 2005, jolloin hänellä oli yksityisnäyttely Adamson Ericu -museossa.
Forests and Springs Viron kansallismuseossa Tartossa 20.10.2023–31.03.2024.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.