Kuntoilu kiinnostaa ympäri vuoden, mutta joulun jälkeen vielä hieman enemmän

Jouluiseksi koristelussa Kuntosumpussa riitti tapaninpäivänä vilskettä. Asiakkaita saapui tasaiseen tahtiin sekä ryhmäliikuntaan että omatoimiseen harjoitteluun kuntosalin puolelle. Kuva: Jere Grönberg

Kinkkukatumus iskee monelle viimeistään tammikuun ensimmäisellä viikolla, mutta joillekin heti, kun lahjat on avattu. Helpotusta löytyy kuntosaleilta. Useimmille saleille pääsee omalla avaimelle tai avainkortilla pyhinäkin, vaikka paikka olisi muuten kiinni.

Kaikki eivät kuitenkaan halua kuntoilla yksin laitteilla, vaan kaipaavat ryhmäliikuntaa.

Raumalla esimerkiksi Kuntosumppu tarjoaa ohjattuja tunteja jouluviikollakin, tosin hieman tavallista kevyemmällä aikataululla. Tapaninpäivän tunnit olivat ilmeisen suosittuja, niin kova kiire Kuntosumpun eteisessä oli juuri ennen iltapäivän spinning-tuntia.

Lisäksi Kuntosumpussa pääsee harjoittelemaan omatoimisesti erilaisilla laitteilla ja painoilla. Niillekin riitti tapaninpäivänä asiakkaita, ainakin täydestä parkkipaikasta päätellen.

- Meillä käy kuntoilijoita tasaisesti ympäri vuoden, mutta on siinä tammikuussa vähän piikkiä, Jasmin Kuja-Penttilä pohtii joulunpyhien merkitystä raumalaisten kuntoiluintoon.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.

Lisää aiheesta

Kuntosumpussa lanseerataan uusin Bodypump -ohjelma minuutti yli puolenyön