Kuolometalli vaihtui maisemametalliksi

Raumalainen Funeral Feast on tullut metallifaneille ympäri Suomea tutuksi mustasävytteisellä kuolometallillaan.

Taannoin yhtyeen rumpali Olli Pirkkanen päätti keventää omaa suuntaansa hieman ja perusti Scapes-yhtyeen. Nyt tulokset ovat kaikkien kuultavissa uuden One: Unseen: One -esikoislevyn muodossa.

Vaikka metallimusiikista Pirkkanen ei irrotakaan, on meininki silti koko lailla muuttunut. Scapes-sanan voisi vapaasti kääntää maisemiksi, ja se kuvaa myös levyn materiaalia.

Funeral Feastissa Pirkkanen paukuttaa kiivasta death metallia, mutta Scapesin jälki on erilaista. Raskasta, mutta tunnelmallisempaa ja melodisempaa musiikkia.

Akustisella kitaralla on oma, vankka osuutensa levyllä.

– Onhan tämä aivan erilaista kuin Funeral Feast, mutta kyllä tämänkin tahdissa tukkaa voi heiluttaa, Pirkkanen vakuuttaa.

Onko pitkän linjan rumpalilla sitten ikäkriisi, vai miksi tahti kevenee?

– Inferno-lehti kysyi ihan samaa haastattelussa, mutta ei se sitä ole. Tuntui vaan, että olisi mukavaa tehdä jotain erilaista välillä.

Projektiksi uutta One: Unseen: One -levyä ei Pirkkasen mukaan kuitenkaan saa lokeroida, vaan kyseessä on oikea bändi, joka suuntaa myös elävän yleisön eteen.

Pirkkanen vastaa levyn lauluvokaaleista, eikä ole päästänyt itseään helpolla.

Räyhäämistä tai örinää levyllä ei ole, Pirkkanen laulaa omalla puhtaalla äänellään kaikki kappaleet.

– Vaatii se eri lailla itseluottamusta, kun laulaa niin sanotusti oikein. Ei pääse örinän taakse piiloon.

Olli Pirkkanen on tehnyt kaikki levyn kappaleet kitaristi Tuomas Murtojärven kanssa.

Levyä on koottu pikkuhiljaa pitkällä aikavälillä. Muun muassa Melancholy cycle -kappale on tehty kymmenen vuotta sitten.

Funeral Feast on edelleen toimiva bändi, vaikka viime aikoina se on pitänytkin hieman hiljaiseloa.

– Metallimuusikoilla on aina useampia bändejä samaan aikaan, joten ei se ole mikään ihmeellinen juttu, että joku bändeistä pitää taukoa, Pirkkanen miettii.

Kaikesta käy ilmi, ettei Scapesin One: Unseen: One -levyä ole tehty pakottamalla ja aikataulujen mukaan, kuten musiikkialalla usein on tapana.

– Omat odotukset ovat jo täyttyneet, kun levy-yhtiö Nihil Ultra julkaisi sen. Tästä eteenpäin kaikki on plussaa, Pirkkanen tokaisee vaatimattomasti.

Vaatimattomuus on turhaa, sillä levy on saanut alan kriitikoilta hyvin positiivista palautetta (Muun muassa Kaaoszine 7,5/10 ja Imperiumi 7/10) ja etenkin Pirkkasen lauluääntä on kehuttu jokaisessa arviossa.

Scapesin tulevaisuus on täysin auki. Jos levy saa tuulta siipien alle ja keikkoja tulee lisää, kaikki on Pirkkasen mukaan mahdollista.

– Olisi siistiä, jos päästäisiin soittamaan erilaisia keikkoja ja porukka tutustuisi levyyn.

Se on ainakin kotikaupungissa mahdollista, sillä tämän viikon perjantaina Scapes soittaa iltaravintola Kalliohovissa levyn julkistamista juhlistavan keikan.

Scapesin levynjulkistamiskeikka Kalliohovissa perjantaina 12.12. kello 23 alkaen.