Kuvataidearvio: Rauman taidemuseossa pysähtymällä voi kokea syvemmin

Rauman taidemuseo jatkaa Itämeren biennaalien pohjalta uudella triennaalilla.

| Päivitetty

Rauman taidemuseo jatkaa Itämeren biennaalien pohjalta uudella triennaalilla. Syklin harventaminen on perusteltua – pieni taidemuseo voi tehdä sisällöllisesti laadukkaita kansainvälisiä näyttelyitä jatkossakin.

Triennaalin teema on tylsyys. Rutiineja, toistoa ja pitkää kestoa käsittelevä näyttely ei aiheena ole ”seksikäs” tai herätä suuriakaan ennakko-odotuksia.

Kivessä kiteytyy aika

Toiston teema tulee esille taiteilijoiden työskentelyssä ja teosten aiheissa, mutta myös materiaalivalinnoissa. Emma Jääskeläisen kiviveistoksiin liittyy aikaa vievä työ ja kivikuvanveiston jatkumo. Sari Palosaaren installaatiossa kivien sisässä on etanadynamiittia, joka hajottaa ne ajan kuluessa. Jos haluaa kokea halkeamisen hetken, pitää pysähtyä, jättää muu ja jäädä odottamaan. Palosaari on myös toteuttanut laajan näyteikkunasta katsottavan installaation purkua odottavan Tarvontorin kauppakeskuksen tiloihin. Teosta pitää tihrustella ikkunan läpi ja nähdä vaivaa.

Kivet ovat myös osa Hertta Kiisken installaatiota muovipusseihin pakattuna. Kiisken teoksessa tulee koskettavasti esiin myös lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvä pitkäveteisyys. Se olotila, kun kerta kaikkiaan ei ole mitään tekemistä.

Maija Luutosen teoksissa teema näkyy valmistamisen prosessissa, materiaalin käyttäytymisessä ja näiden korostamisessa. Paperin rypyt ja värin vetäytyminen muodostavat olennaisen osan teoksen ilmeestä. Elina Vainion kolmen lyijykynäpiirroksen aiheena ovat maan alla sijaitsevat kuvitteelliset tilat, jotka hyödyntävät maalämpöä. Teokseen kuuluu koko seinän peittävä kangastapetti, joka sitoo teoksen rakennukseen.

Kun Pinnalasta tuli taidemuseo, kaikki seinät päällystettiin samanlaisella kangastapetilla. Niiden päällä on nyt lukemattomia maalikerroksia. kittauksia ja paikkauksia. Näyttelyt jättävät jälkensä, seinät kertovat toistosta ja rutiineista. Nabil Boutros on ottanut studiomuotokuvia lampaista ja tuo esille persoonattomina ajateltujen laumaeläinten yksilöllisyyttä.

Paulien Oltheten tutkii arkisia rutiineja ja tekee huomioita omien päivittäisten reittien varrella ihmisistä tai portin kolahtamisesta. Kaksikanavaisen videoteoksen toinen kuva on varattu taiteilijan selostukselle, toisessa on kuvattu havaintoja.

Teos pysäyttää maagiseen, rauhalliseen ja lempeään maailmaansa. Jaan Toomikin videoteoksessa laivan moottorien jyske ja taiteilijan tanssi jatkuu loputtoman monotonisesti. Toomikin teoksia on ollut esillä Raumalla aikaisemminkin, toistoa siis tässäkin.

Toinen näyttelyn klassikkoteoksista on 1970-luvulta. Martha Rosler esittelee keittiövälineitä videoteoksessa, joka kuvastaa naisen turhautumista ja aggressiota. Keittiössä, jos jossain vaaditaan loputonta kärsivällisyyttä ja toistoa. Jonot ruokitaan päivästä toiseen.

Tylsyyden valinta vaatii rohkeutta

Rohkeasti valitun aiheen lisäksi näyttelyn kuratointikonsepti on uusi. Anna Vihma on valinnut taiteilijat ja Anna-Kaisa Koski vastaa yleisötyöstä sekä yhteisöllisestä kuunnelmasta Rauman Freinetkoulun kanssa. Kuraattorit ovat tehneet työnsä erittäin vakuuttavasti ja huolella.

Näyttelyyn on panostettu myös ilmeen ja tuotannon osalta. Sisäänkäynti tapahtuu vanhan kuistin kautta. Tylsät, puiset ”saunapenkit” palauttavat kävijän perusasioiden ääreen. Pidempään istuessa huomaa myös puun tuoksun olevan osa näyttelykokemusta.

Näyttely on todella iloinen yllätys ja selkeä kannanotto hitauden ja arjen kunnioittamiseksi. Rauma Triennale yllättää laadulla ja erinomaisella toteutuksella. Tylsässä vara parempi. Paikalleen pysähtyminen antaa mahdollisuuden kokea syvemmin.

Rauman triennale - Rakas tylsyys Rauman taidemuseossa 15.9. saakka.

Henna Paunu

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut