Kuvilla vuosi väliä - Helsingintorin nurmikosta näkee kuuman heinäkuun vaikutuksen

Kuuma ja kuiva heinäkuu on näkynyt sekä tuntunut myös Raumalla. Kesät eivät kuitenkaan ole veljeksiä keskenään, mikä käy hyvin kuluvan ja viime kesän kuvaparista ilmi.

Kun tänä vuonna Helsingintorin nurmikko oli Pitsiviikon avauksessa kärventynyt ruskeaksi, vihersi se aivan toiseen malliin vuosi sitten. (Siirrä kuvan keskellä näkyvää palloa ja vertaile kuvia.)

Vaikka moni muisteleekin vuoden 2017 kesää koleana ja sateisena, osui tuolloin Pitsiviikon avajaisiin lämpöinen keli ja yleisö tarkeni paikalla myös lyhythihaisissa paidoissa.

FAKTA

  • Mennyt heinäkuu oli Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin heinäkuu.
  • Jos lämpöasteita piisasi niin puolestaan kuukauden sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi suuressa osassa maata.
  • Kuivimmilla alueilla Ahvenanmaalla ja paikoin maan länsi- ja keskiosissa sademäärä jäi alle viidennekseen tavanomaisesta.
  • Raumalla heinäkuu päättyi kuuman ja kuivan jakson jälkeen suorastaan tulviviin tunnelmiin, kun kuukauden viimeisinä päivinä vettä satoi taivaalta niin paljon, etteivät viemärit ehtineet ollenkaan samaan rytmiin.