Kylien suuret viemärihankkeet tulivat tehdyiksi Raumalla – nyt vesihuollon painopiste jossain aivan muualla

Haja-asutusalueille ei ole vireillä yhtään vesihuollon kehittämishanketta.

Rauman kylien ja muiden haja-asustusalueiden suuret vesi- ja viemärihankkeet ovat nyt pääosin tehty, joten vesihuollon painopiste kohdistuu entistä enemmän verkoston peruskunnostuksiin. Viimeisimpänä suurena kylähankkeena Raumalla toteutui Kortelan alueen paineviemäri. Kuva: Juha Sinisalo

Ohitse tai vähintään tauolla ovat ajat, jolloin Rauman kyliin suunniteltiin ja toteutettiin suuria vesihuollon hankkeita. Haja-asutusalueiden sijasta Rauman Vesi keskittyy nyt pitkälti peruskunnostuksiin sekä äkillisiin korjauksiin. 

Viimeisimmäksi kylien suureksi viemärihankkeeksi jää tältä erää Kortelan paineviemäri, joka valmistui vuonna 2017.

– Suurimmat kampanjat haja-asutusalueella on läpikäytyjä nyt. Uusia ei ole vireillä eikä meihin olla älyttömästi ei oltu yhteydessä, että olisi liittymisinnokkuutta. Liittymisinnokkuutta selvitettiin aikoinaan paljonkin ja paljon myös tehtiin, liikelaitosjohtaja Jukka Vastamäki Rauman Vedestä sanoo.

– Jos tulee joku alue, jolla on halukkuutta liittyä, niin sen perusteella sitten täytyy arvioida ja selvittää halukkuus kunnolla. Peruskriteeri on 10 liittyjää kilometrillä.

Painopisteenä peruskunnostus

Uudishankkeita vesilaitos toki toteuttaa edelleen, kun kaupunki laajenee. Tuoreimpana verkostoa on rakennettu Vanha-Lahden alueelle, josta tulee kaupungin uusin pientaloasuinalue.

Myös aivan ydinkeskustassa on suoritettu suuri vesihuollon hanke Kanalin länsirannalla. Tulevan kauppakeskuksen edustalla ja Tehtaankadulla on uusittu verkostoa sekä rakennettu myös uutta.

Muutoin painopiste on siirtynyt uuden rakentamisen sijasta peruskunnostukseen.

– Nyt on pitkäkestoinen Sampaanalan peruskunnostus menossa ja sen pitäisi valmistua nyt alkuvuonna. Sen jälkeen siellä on peruskunnostettu niin kadut kuin vesihuoltokin. Nyt ollaan Tuomolanmäessä tällä hetkellä, Vastamäki sanoo.

Mahdollisesti Otaan seuraavaksi

Myös Syvärauman suunnalla peruskorjataan. Kahtena edellisenä vuotena uusittiin Purjehtijankatua, joka saatiin viime vuonna valmiiksi.

– Siellä jatketaan Syväraumassa samalla teemalla että peruskunnostetaan sekä vesihuoltoa että katuja. Seuraava vaihe käynnistyy huhti-toukokuussa.

Vastamäen mukaan Syväraumassa vesihuollon hankkeisiin menee ainakin kolme vuotta. Seuraavaa suurta peruskunnostuskohdetta ei vielä ole päätetty.

– Ajatusleikkejä on tietysti, mutta vielä ei ole mitään päätöksiä. Otan alue voisi olla Syvärauman jälkeen.Uusista kohteista selvä kohde on Karin kampus.

– Siellä kun katuja pannaan kuntoon, myös vesihuolto pistetään kuntoon.

Putkirikoissa oli rauhallista

Rauma on aika ajoin kärsinyt putkirikoista, mutta viime vuosi oli niiden osalta melko rauhallinen.

–  Toivottavasti jatkuukin. Sitä ei osaa ennustaa, mikä se tilanne on. Varsinaista karttaa meillä ei ole, että missä menee vaikka 80-luvulla ja missä 90-luvulla tehdyt putket, mutta kyllä verkosto on hyvin tiedossa ja tiedetään koska putkia on kunnostettu.

Viime vuoden vuotovesiprosentti ei ole Vastamäen mukaan vielä täysin tiedossa. Hänen mukaansa se luku asettuu melko lähelle edellisvuotista lukua eli 16 prosenttia. Joka tapauksessa vuotoprosentti jää pienemmäksi kuin vuoden 2018 vuotovesiprosentti eli 17. Kaupunginvaltuuston asettama tavoite on 15 prosenttia.

–  Pahimmillaan se on ollut Raumalla yli 20. Peruskunnostusten ja korjausten myötä se paranee. Se on tietysti aika hidasta, Vastamäki toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut