”Kyllä sen tietää, kun pitää auttaa” – vapaaehtoistyö pääsee taas käyntiin koronatauon jälkeen, ja Terttu Maijala on heti työn touhussa

Tämän jutun piti ilmestyä maaliskuussa, mutta sitten korona pysäytti kaiken – myös vapaaehtoistyön lähes kokonaan. Nyt se on taas ajankohtaista, ja Terttu Maijalakin pääsee vetämään vesijumppaa.

| Päivitetty

Ra ra Rasputin, rakastaja Rasputin... Rauman uimahallissa iskelmä tahdittaa vesijumppaajien menoa altaassa. Altaan reunalla vetäjä jumppaa mukana. Terttu Maijala ei yhtään pidä esiintymisestä, ja kuitenkin hän vetää säännöllisesti vesijumppaa perikymmenpäisen ryhmän edessä Rauman uimahallissa.

Ensimmäinen kerta ei ollutkaan helppo.

– Koskaan aiemmin en ollut tehnyt vastaavaa, jännitti ihan hirveästi, hän muistelee yhdeksän vuoden takaista tilannetta.

Hän oli osallistunut Rauman Seudun Työnhakijoiden vesijumppaan, kun sai tarjouksen ryhtyä vapaaehtoiseksi vetäjäksi.Heittäytyjäksi tunnustautuva Maijala suostui, ja viisi ensimmäistä vuotta hän veti vesijumppaa kaksi kertaa viikossa, yksin.

– Tein tuolloin kolmivuorotyötä ja kysyin, saisinko kaverin toiseksi vetäjäksi. Nyt meitä onkin jo kolme.

Aina auttamassa

Nykyään eläkkeellä olevat Maijala tekee vapaaehtoistyötä myös avustajakeskuksen kautta. Sen lisäksi entinen kehitysvamma-alan työntekijä tekee edelleen keikkatöitä entisellä työpaikallaan.

– Ja onhan minulla kahdeksan lastenlastakin, Terttu Maijala hymyilee.

Auttaminen on hänellä veressä eikä hän voi ohittaa avuntarvitsijaa silloin, kun hän sellaisen tunnistaa.

Jokin aika sitten vanhempi rouva oli ollut liikkeellä rollaattorilla ja pysähtyi kadulla. Raskas päivä, rouva huokaisi, sillä hän oli menossa poikansa siunaistilaisuuteen kirkkoon.

Vaikka Maijalalle tuli olo, että pitäisikö hänen mennä mukaan kirkkoon, hän lähti kohti kotiaan. Pihalla hän kuitenkin kääntyi takaisin, meni kirkkoon, istuutui surevan äidin taakse ja vei tämän tilaisuuden jälkeen kotiin.

Siitä sukeutui tuttavuus, ja Maija käy 91-vuotiaan ”mamman tykönä” kahvilla.

– Kyllä sen tietää, kun pitää auttaa.

”Kaikenlaisia tarvitaan”

Miten aika riittää? Hyvin, enkä laske tunteja, Maijala toteaa.

Vesijumppa tekee hyvää itsellekin, kun altaan reunalla tulee liikuttua tunnin ajan. Se on kuulema parempi vaihtoehto kuin lenkille tai kuntosalille lähteminen.

Sen lisäksi, että vapaaehtoinen auttaa muita, saa ja pitää ajatella myös itseään.

– Tekijän pitää saada vapaaehtoistyöstä jotain itselleenkin, oli se sitten liikuntaa tai hyvää mieltä.

Vapaaehtoistyöhön lähtemistä on Terttu Maijalan mukaan turha arastella. Mukaan tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä.

– Ei tartte ajatella, että nyt mä lähden suorittamaan vapaaehtoistyötä. Jokainen tekee sitä omalla tavallaan.

– Tämän työn kautta tulee niin paljon uusia polkuja ja ihmisiä ja joskus yllätyksiäkin.

Valikkoryhmä rekrytoi vapaaehtoisia yhdessä

Ei kannata miettiä, sovinko minä vapaaehtoistyöhön. Jokaiselle löytyy jotakin, rohkeasti vain yhteyttä, kannustaa Rauman Valikkoryhmän puheenjohtaja, diakoni Virve Järvinen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Raumalla on satoja vapaaehtoisia eri yhteisöissä ja yhdistyksissä, mutta aina on tilaa uusille auttaville käsille, sanoo Rauman Valikkoryhmän puheenjohtaja Virve Järvinen, joka työskentelee diakonina Rauman seurakunnassa.

– Sitä paitsi uusien kautta tulee uusia ajatuksiakin, mikä piristää myös pitkään mukana olleita vapaaehtoisia.

Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneen ei tarvitse tietää, mitä tarkalleen ottaen haluaisi tehdä. Yhteyttä voi ottaa mihin tahansa tahoon, mistä kysyjä ohjataan oikeaan osoitteeseen.

Tästä pitää huolen Valikkoryhmä, jonka tehtävänä on yhteisesti sovittujen linjausten mukaan rekrytoida uusia vapaaehtoisia ja pitää hyvää huolta niin vanhoista kuin uusista tekijöistä.

Tosin koronakevät pysäytti monta sellaista toimintaa, jossa vapaaehtoisia tarvitaan.

Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet voivat kuitenkin olla yhteydessä ja kysellä mahdollisuuksia.

– Sillä kun tilanne taas palautuu normaaliksi, toiminta lähtee ryminällä käyntiin.

Jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, ota yhteys mihin tahansa Valikkoryhmän jäseneen tai lähetä sähköpostia Virve Järviselle: virve.jarvinen@evl.fi

”Joka kerta joutuu haastamaan itsensä”

Kaisu tekee elämänsä ensimmäistä kertaa vapaaehtoistyötä Rikosuhripäivystyksessä. Korona-aika muutti työtä on mahdollisimman paljon tehty etänä puhelimen ja verkon välityksellä. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Vapaaehtoistyön tekeminen on aina kiinnostanut Kaisua. Opinnot ja perhe veivät oman aikansa reilun kolmekymppisen raumalaisnaisen arjesta.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Lähihoitajan työt ovat vaihtuneet sosionomiopintoihin, ja Kaisu päätti viime vuonna ilmoittautua Rikosuhripäivystyksen (Riku) vapaaehtoistyöhön valmentavalle kurssille. Sitä seurasi puolen vuoden harjoittelu kokeneen tukihenkilön kanssa.

Kaisu on yksi Rauman kuudesta Riku-tukihenkilöstä, joita johtaa toiminnanohjaaja.

– Koen olevani etuoikeutettu, koska aikuisopiskelijana voin myös olla kotona lasten kanssa. Halusin auttaa, tehdä jotain hyödyllistä ja pitää tuntumaa asiakastyöhön, hän kertoo.

Hän valitsi rikosuhripäivystyksen, koska siinä on mahdollisuus oppia jotain ihan uutta. Rikosprosessi ja sen laaja-alaisuus kiehtoivat samoin kuin se, että kuka tahansa voi joutua rikoksen uhriksi. Se ei katso ikää, asemaa tai koulutusta.

– Itseään pääsee haastamaan koko ajan. Pitää osata toimia nopeassa syklissä ja olla kiinnostunut hankkimaan tietoa. Pitää myös pystyä toimimaan asiakkaan rinnalla tai jopa hänen puolestaan.

Tärkeitä ominaisuuksia ovat Kaisun mukaan aito halu auttaa, taito kuunnella (”kuunnella, ei kauhistella”), avarakatseisuus sekä kyky sietää niin painetta kuin keskeneräisyyttäkin.

– Elämänkokemuksesta on tietysti hyötyä.

Alusta loppuun

Tukihenkilön ei tarvitse osata lakipykäliä ulkoa, mutta asiakkaalle pitää osata kertoa, mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu.

Rikussa on kolme tapaa kohdata asiakas: puhelimella, verkossa ja kasvokkain.

– Eniten työ on kuuntelua ja palveluohjausta. Kun ihminen on kriisissä, hän ei välttämättä tiedä, mitä esimerkiksi

Kelan etuuksia hän voi saada tai hän ei ehkä koskaan aiemmin ole joutunut viranomaisten kanssa asioimaaan.

Tukihenkilö on tarvittaessa ja tuettavan luvalla kaikessa mukana, myös esimerkiksi oikeudenkäynnissä tai poliisikuulustelussa. Hänen roolinsa on olla tukena ja turvana, ei osallistua esimerkiksi poliisikuulusteluun.

Aktiivisin tukisuhde ajoittuu alkuun. Kun tapaus on edennyt oikeuteen, saattaa kestää muutaman vuodenkin ennen kuin se on loppuunkäsitelty.

Ei pelota

Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoiset saavat itse määritellä, miten paljon he tekevät työtä.

Oman arvomaailman on oltava sellainen, että se sallii työskentelyn Rikosuhripäivystyksessä. On hyväksyttävä esimerkiksi se, että uhrit saattavat olla myös rikollisia.

– Ihmisten tuomitseminen ei kuulu meille. Haluan nähdä ihmisen niin, että kaikelle on syynsä enkä minä ole oikea henkilö sanomaan, mikä on oikein ja väärin, hän tähdentää.

Kaisua ei ole koskaan pelottanut työskennellä tukihenkilönä. Toki hän pitää esimerkiksi huolen, että ei ehdoin tahdoin päästä tietojaan rikollisten käsiin.

Siksi Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoiset esiintyvät vain etunimillään, niin tässäkin jutussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut