Vielä vuosi sitten raumalainen Wilhelmiina Tanhuanpää, 24, vaelteli sekaisin Helsingin kaduilla. Takana oli useita vuosia kovaa päihteiden käyttöä ja lukuisia katkaisu- ja hoitojaksoja.
Länsi-Suomi kertoi vuonna 2017 Wilhelmiinan tarinaa hänen vanhempiensa kautta. Tuolloin nuoren naisen tulevaisuus näytti synkkääkin synkemmältä.
Nyt edessäni istuu hyvinvoiva ja iloinen nuori nainen.Päihteetöntä elämään on takana vuosi.
Seitsemän tuntia terapiaa päivässä
Päihderiippuvuus vei Wilhelmiinan nuoresta elämästä kymmenen vuotta. Välittävästä perhetaustasta huolimatta piikki upposi käsivarteen jo 17-vuotiaana. Sitä seurasivat kaoottiset vuodet, joista naisella on vain hataria muistikuvia – asunnottomuutta, prostituutiota, rikoksia, väkivaltaa, psykooseja ja epätoivoa.
Viime vuoden lokakuussa Wilhelmiinan elämässä tapahtui positiivinen käänne, sillä kuusi viikkoa kestäneen Minnesota-hoidon avulla hän sai toipumisesta otteen.
– Hoito onnistui toisella yrityksellä. Onneksi he eivät jättäneet minua selviytymään yksin, vaan sain toisen mahdollisuuden. Sillä tiellä ollaan edelleen, hymyilee Wilhelmiina.
Minnesota-hoito on lääkkeetön vertaistukeen perustuva hoito. Hoitomuodossa entinen päihderiippuvainen toimii vertaistukena päihderiippuvuuden kanssa taistelevalle.
– Minulla oli seitsemän tuntia päivässä terapiaa, jonka lisäksi oli vertaistukea ja läheiskohtaamisia. Siellä murrettiin eräänlainen kupla ja jouduin puhumaan itsestäni.
Läheiskohtaaminen on viikonlopun kestävä tapaaminen, jossa läheiset saavat kertoa miltä päihderiippuvaisen päihteiden käyttö on heistä tuntunut.
Puhtaiden seulojen vaatimus
Päihdeongelmaisen saaminen asianmukaiseen hoitoon julkisen terveydenhuollon avulla on melkoinen ponnistus.Laitoshoitoon annetaan maksusitoumuksia, mutta niiden saaminen vaatii valtavasti töitä muun muassa läheisiltä. Kaikilla ei ole siihen tarvittavaa osaamista, saatikka voimia.
Suurin osa hoitolaitoksista on päihteettömiä, mikä tarkoittaa sitä, ettei hoitoon pääse ilman katkaisuhoidon läpikäyntiä.
Katkaisuhoitoon pääsyä voi puolestaan joutua odottamaan jopa kuukauden, vaikka hoitoon pitäisi päästä heti.
– Puhtaiden seulojen vaatiminen ennen hoitoa on älytöntä. Pitkään päihteettömänä olo olisi ollut minulle täysin mahdoton asia, pohtii Wilhelmiina.
Wilhelmiina on kuitenkin käynyt päihdevuosien aikana läpi muutamia parin viikon katkaisuhoitoja.
– Katkon ja vieroituksen jälkeen jouduin aina takaisin omilleni. Ei pelkkä katkaisuhoito riitä. Toipumiseen tarvitaan pidempi hoitopolku. Myös se on tärkeää, että koko perhettä hoidetaan, ei vain käyttäjää.
Ensimmäinen päihteetön vuosi
Wilhelmiina juhli ensimmäistä päihteetöntä vuottaan lokakuun alussa. Edelleen hän käy kerran viikossa muun muassa jatkohoitoryhmässä sekä muissa itsehoitoryhmissä. Hän on aloittamassa nyt myös terapiakäynnit Turussa.
– Minulla on hyvä tilanne, sillä vanhempani pystyivät maksamaan sekä hoidon että tulevat terapiakäynnit. Kaikilla ei todellakaan ole samoja mahdollisuuksia ja se on väärin.
Reilun 6 000 euron hintainen hoito maksaa itsensä nopeasti takaisin. Jokainen päihderiippuvainen maksaa yhteiskunnalle pitkän pennin.
– Tuo summa on aika pieni, kun ajatellaan sitä, miten paljon minun kohdallani on mennyt rahaa muun muassa päihteisiin, sairaanhoitokuluihin ja muihin hölmöilyihini. Tuolla summalla sain koko elämäni takaisin, sanoo Wilhelmiina.
Yhteys perheeseen löytyi uudelleen
Onnistuneen hoidon jälkeen on tärkeää löytää toipumista tukeva ympäristö. Kris-Satakunta ry auttoi Wilhelmiinaa löytämään asunnon Porista. Yhdistyksen toimintakeskuksesta löytyi myös kuntouttava työpaikka.
Elämänhallintaa tukevan viikko-ohjelman, jatkohoidon ja vertaistuen avulla löytyi viikkorytmi ja pikkuhiljaa yhteys omaan perheeseen parani. Kaipuu Raumalle syveni ja päätös palata kotikonnuille kypsyi uuden kodin löytymisen myötä.
– Näemme perheeni kanssa lähes päivittäin. Normaalia arkea tässä opetellaan elämään. Tavoitteenani on aloittaa lähiaikoina myös lähihoitaja-opinnot.
"Onneksi saimme tämän päivän"
Wilhelmiina Tanhuanpään elämää ohjaa nyt vahvasti ajatus siitä, että on olemassa kaksi turhaa päivää; eilinen ja huominen.
Elämä on nyt. Saman ajatuksen allekirjoittavat myös hänen läheisensä.
– Kaikenlaisia lupauksia voi tehdä, mutta vain tämän päivän osalta. Kukaan ei tiedä huomisesta, eikä eiliselle voi enää mitään. Onneksi me saimme tämän päivän, pohtii myös Wilhelmiinan äiti Tarja Tanhuanpää.
Hän kiittää myös onnistunutta hoitokokonaisuutta, jossa otettiin huomioon koko perhe isovanhempia ja muita sukulaisia myöten.
– Se on äärettömän tärkeää toipumisen jatkon kannalta. Tämä sairaus koskettaa jollakin tavalla koko sukua.
Facebookin vihreä pallo
Viimeiset 10 vuotta veivät Tarjasta ja koko perheestä kaikki voimat. Kun tytär alkoi vihdoin toipua, otti uupumus kiinni äidistä.
– On tyypillistä, että kun lapsi alkaa toipua, käynnistyy myös vanhempien oma toipuminen. Se voi näyttäytyä esimerkiksi totaalisena väsymyksensä.
Elämän tasaantuminen näkyy nyt myös siinä, että Tarjassa on herännyt halu auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia vanhempia.
Yhteydenottoja on jo tullut.
– Nyt minulla on mahdollisuus auttaa. Olen lähtenyt mukaan myös Krisin toimintaan. Tämä sairaus koskettaa monia perheitä täällä Raumalla. Ongelmat ja murheet pidetään vaan helposti ja liian pitkään pelkästään omana tietona.
Tarja tietää senkin, miltä äidistä tuntuu, kun ainoa merkki oman lapsen hengissä olosta on Facebookin vihreä pallo.
– Wilhelmiina on nyt toivuttuaan todennut, että omaisilla on tämän asian kanssa paljon raskaampaa kuin itse päihderiippuvaisella. He joutuvat kestämään painetta selvin päin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.