Kymmenien nettipetosten sarjaa puitiin Raumalla

Kesämökki, lehden vuosikerta, lahjakortteja, televisioita ja kymmeniä muita tavaroita netissä myyneelle euralaismiehelle syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta sekä yhdyskuntapalvelua tai oheissakkoa.

Satakunnan käräjäoikeudessa Raumalla käsittelyssä olleessa jutussa syytekohtia oli yli neljäkymmentä.

Mies ei omistanut netissä kauppaamiaan tavaroita eikä hänen ollut tarkoitus niitä missään vaiheessa toimittaa.

Samassa yhteydessä oikeus käsitteli toista juttukokonaisuutta, jossa syytteitä luettiin neljä.

Niistä kolme oli petoksia netissä tehdyistä olemattomista kaupoista, mutta neljäs on törkeä maksuvälinpetos.

Miehen epäillään siirtäneen toisen henkilön verkkopankista rahaa omalle tililleen yhteensä 17 800 euroa. Siirto onnistui, koska hän oli kyläillessään toisen luona löytänyt kirjoituspöydän laatikosta tunnukset ja tunnusluvut. Hän kuvasi tunnukset kännykällään asunnon WC:ssä.

Tilisiirtoja oli kaikkiaan kolme. Siirrot eivät menneet ensin läpi, koska tilinhaltijalta vaadittiin varmistussoitto pankkiin. Mies soitti prepaid-liittymästään esittäytyen tilinomistajaksi. Puhelinsoitolla hän sai kaikki kolme tilisiirtoaan vahvistetuksi.

Oikeus antaa jutussa tuomion lokakuun alkupäivinä.