Kyselyn avulla halutaan kehittää Pitsiviikon jätehuoltoa

Pitsiviikon järjestämisessä kaupungin pitää ottaa huomioon monta asiaa aina esiintyjistä jätehuollon hoitamiseen. Kuva: LS-arkisto/Juha Sinisalo

Vaikka ulkona tuiskaakin lunta, ovat Rauman kaupungin ajatukset omalta osaltaan jo kesässä ja Pitsiviikossa.

Parhaillaan käynnissä olevalla kyselyllä halutaan kartoittaa Pitsiviikon jätehuollon nykytilannetta ja tulevaisuuden odotuksia.

Kehittämiskyselyn vastauksista ja Pitsiviikon jätehuollon toimijoiden haastatteluista kootaan yhteenveto, joka julkaistaan kevään aikana myös Pitsiviikon sivuilla. Kyselyn vastauksia hyödynnetään tapahtuman jätehuollon suunnittelussa.

Kysely on avoinna 31.1. asti. Kyselyyn voi osallistua täällä.