Ladattavat akut jäävätliian usein kotiin lojumaan

Paristojen lisäksi myös elinkaarensa päähän tulleet kannettavat akut tulee toimittaa kauppojen keräyslaatikoihin, käytettyjen paristojen ja akkujen keräystä hoitava tuottajayhteisö Recser Oy muistuttaa.

Ladattavat akut, joita käytetään esimerkiksi kännyköissä ja digikameroissa, jäävät kuitenkin edelleen helposti kuluttajilta kierrättämättä, jolloin niiden arvokkaita raaka-aineita ei saada uusiokäyttöön. Ladattavien akkujen sisältämistä metalleista osa on luokiteltu EU:ssa kriittisiksi raaka-aineiksi.

Vuonna 2008 Suomessa alkaneella kauppakeräyksellä paristojen ja akkujen keräysaste on noussut 15 prosentista noin 36 prosenttiin, mikä on Euroopan tasolla Recser Oy:n mukaan hyvä tulos. Vaikka vuoden 2012 lakisääteinen 25 prosentin keräystavoite on jo saavutettu, jää paristoista ja akuista edelleen kierrättämättä lähes 65 prosenttia.

Lue lisää maanantain Länsi-Suomesta