LähiTapiola-yhtiöt lahjoittavat yhteensä miljoona euroa koronavastaiseen työhön

LähiTapiola Satakunta ja Lännen osallistuvat LähiTapiola-ryhmän miljoonan euron tukeen koronakriisissä tehtävään avustus- ja tukityöhön eri puolilla Suomea. Paikalliset yhtiöt avustavat Suomen Punaista Ristiä yhteensä 100 000 eurolla koronakriisin herättämään avustustarpeeseen vastaamiseksi.

LähiTapiola Satakunnan ja Lännen tuella vahvistetaan Suomen Punaisen Ristin auttamisvalmiuksia. Varoja käytetään avustustyön koordinoimiseen, Punaisen Ristin vapaaehtoisten tukemiseen sekä koronakriisin vuoksi ahdinkoon joutuneiden auttamiseksi.

– Paikallisena elämänturvayhtiönä haluamme tehdä kaikkemme vaikean tilanteen helpottamiseksi. SPR on pitkäaikainen ja luotettava kumppanimme, joka pystyy toimimaan ja avustamaan suomalaisia myös poikkeuksellisten olojen keskellä, LähiTapiola Satakunnan toimitusjohtaja Pasi Aakula kertoo avustuspäätöksen perusteista.

– Tällaisessa yhteiskunnallisessa kriisissä odotetaan kaikilta venymistä ja haluamme osaltamme olla rakentamassa turvallisuutta ja hyvinvointia lähiyhteisöjemme arjessa, LähiTapiola Lännen toimitusjohtaja Jussi Seppälä jatkaa.

Poikkeuksellisessa tilanteessa SPR:n tavat auttaa muuttavat muotoaan. LähiTapiola Satakunta ja Lännen tukevat vapaaehtoisten rekrytointia, koulutusta ja työtä poikkeuksellisessa tilanteessa, missä avun perille saaminen on haastavaa ihmisten eläessä eristyksissä ja vältellessä kasvokkain kohtaamisia. Tuen avulla huolehditaan myös vapaaehtoisten jaksamisesta.

LähiTapiolan tukea suunnataan muun muassa tänään 1. huhtikuuta avattavan SPR:n valtakunnallisen auttavan puhelimen toimintaan. Henkiseen tukeen koulutetut vapaaehtoiset ympäri Suomea vastaavat auttavassa puhelimessa ihmisten koronaepidemiaan liittyviin kysymyksiin. Puhelimen aloittaessa toimintansa vapaaehtoisia on noin sata ja uusia vapaaehtoisia koulutetaan tarvittaessa lisää.

Auttavan puhelimen avulla torjutaan ihmisten yksinäisyyttä ja ehkäistään syrjäytymistä