Lainakaton nosto on tervetullut uutinen asuntokaupalle, joka on sujunut Raumalla kesäkuussakin hyvin koronakriisistä huolimatta – "Olisikohan kevät sitten synnyttänyt tietynlaista patoutumaa"

Kotona vietetty aika on saanut ihmiset arvostamaan omia neliöitään, uumoilee OP Koti Länsi-Suomen toimitusjohtajana pian virallisesti aloittava Jani Raukko.

| Päivitetty

Finanssivalvonta (Fiva) kertoi tällä viikolla nostavansa asuntojen lainakaton takaisin 90 prosenttiin 85 prosentista. Kiinteistönvälitysalalla uutinen otettiin vastaan ilolla.

– Kyllä tällaiset myönteiset uutiset tukevat asuntomarkkinaa. Tietyissä tilanteissa tuo viiden pinnan nousu edesauttaa ostajaa tekemään ostopäätöksiä, kommentoi OP Koti Länsi-Suomen Jani Raukko.

Hän aloittaa välitysliikkeen toimitusjohtajana elokuussa, mutta on tosiasiallisesti johtanut toimintaa jo huhtikuun alusta.

Patoutumako purkautui?

Asuntokauppa on Raukon mukaan tällä hetkellä muutenkin varsin hyvässä vireessä. Touko- ja kesäkuussa kauppa on käynyt "oikeinkin hyvin", kun vielä maalis-huhtikuussa koronakriisi hidasti kauppaa kovastikin.

– Olisikohan kevät sitten synnyttänyt tietynlaista patoutumaa, joka purkautui toukokuusta alkaen. Rajotuksia alettiin helpottaa, ja ihmiset olivat viettäneet aikaa etätöissä kotinurkissa ja alkaneet arvostaa omia neliöitään. Varmaan se on ollut monen asian summa, Raukko pohtii.

Erityisen hyvin kauppa on käynyt Rauman ja Euran alueella.

– Varmasti se on viesti myös elinkeinoelämään päin, että usko tulevaisuuteen on Raumallakin vahva.

Luottamusta omaan tulevaisuuteen

Tulevaisuususkosta Raukko puhuukin paljon.

– Ennen kaikkea kyse on ihmisten luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa ja talouteensa. Kun alkoi näyttää siltä, että koronasta on selvitty Satakunnassa kohtuullisesti vaikkei tilanne vielä ohi olekaan, ihmiset ehkä uskaltautuivat tekemään rohkeitakin ratkaisuja.

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan asuntokauppa tulevina kuukausina menee. Jos koronan toinen aalto iskee talouteen voimalla, heijastunee se varmasti myös asuntokauppaan.

– Mutta jos talous pääsee palautumaan, kuluneet kaksi "toipumiskuukautta" antaisivat ennusmerkkejä siitä, että notkahdus jäisi hyvin lyhytaikaiseksi, Raukko luonnehtii.

Toistaiseksi tilanne näyttää hyvältä. Heinäkuullekin on jo kauppoja sovittuna.

Tästä on kyse: Fiva palauttaa lainakaton 90 prosenttiin koronakriisin vuoksi

Finanssivalvonta (Fiva) palauttaa asuntolainojen lainakaton 90 prosenttiin muille kuin ensiasunnon ostajille. Fiva kertoo haluavansa tukea asuntomarkkinoiden toimintaa, kun koronakriisi on muuttanut taloustilannetta.

– Nykyisessä koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa on tärkeää tukea rahoituksen välittymistä reaalitalouteen. Kotitalouksiin sovellettavan enimmäisluototussuhteen palauttaminen perustasolle tukee osaltaan asuntomarkkinoiden toimivuutta, sanoi johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen tiedotteessa.

Finanssiala otti päätöksen tyytyväisenä vastaan ja piti sitä hyvänä uutisena asunnon ostamista tai vaihtamista suunnitteleville. Etujärjestön pääekonomisti Veli-Matti Mattilan mukaan lainakaton nosto takaisin 90 prosenttiin on yksi niistä tärkeistä toimista, joita koronakriisin jälkeen tarvitaan työvoiman liikkuvuuden turvaamiseksi.

– Kun talouden jälleenrakennus alkaa, on tärkeää, että yritykset saavat joustavasti uutta työvoimaa ja työpaikkansa menettäneet voivat löytää nopeasti uutta työtä, Mattila sanoi tiedotteessa.

Asuntolainojen lainakatto on ollut 85 prosentissa vuodesta 2018. Fiva kiristi silloin vaatimusta, jotta kotitaloudet eivät velkaantuisi liikaa. Ensiasunnon ostajilla katto on ollut koko ajan 95 prosenttia. Fiva muistuttaa, että lainanottajien maksukyvyn huolellinen arviointi on edelleen asuntoluottoja myönnettäessä erityisen tärkeää.

(Antti Autio & Nina Törnudd, STT)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut