
Laitilalainen vedenkäyttäjä maksaa vuodenvaihteesta alkaen veden käytöstä ja jäteveden tuottamisesta selvästi enemmän kuin nyt.
Tekninen valiokunta päätti keskiviikkona vesihuoltomaksujen korotuksista, jotka koskevat kaikkia maksuja.
Perusmaksu ja talousveden käyttömaksu nousevat kymmenen prosenttia. Jätevesimaksun sekä sakokaivo- ja umpisäiliölietteen maksuissa korotus on viisi prosenttia.
Korotuksen taustalla on kaksi tekijää.
50 000 euron miinus
Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen tulisi olla taloudellisesti omavarainen.
Konkreettisesti laki toteaa, että maksujen on katettava investoinnit sekä käyttökustannukset. Lisäksi pääomalle saa laskea enintään kohtuullisen tuoton.
Laitilassa vesihuoltolaitoksen talous on kuitenkin ollut alijäämäinen useamman vuoden ajan. Esimerkiksi viime vuonna alijäämä oli lähes 50 000 euroa.
Jäteveden kohdalla vaikuttaa lisäksi se, että Vakka-Suomen Vesi nostaa jäteveden vastaanottomaksua vuodenvaihteessa kymmenellä prosentilla. Syynä ovat kasvaneet lainanhoito- ja ylläpitokustannukset.
Tuhatta vesilitraa eli kuutiometriä kohden veden käyttömaksu nousee noin 40 senttiä. Jätevesikuution maksu nousee reilut 60 senttiä. Perusmaksuissa korotus riippuu vesimittarin koosta.
Hinnankorotus koskee myös teollisuutta. Laitilassa erityisen suuri vedenkäyttäjä on elintarviketeollisuus.