Laitilan Energiapäivä sai ympäristöpalkinnon

Hanna Eskelinen ojentaa Hinku-palkinnon Lions Clubia edustaville Jari Kiveiselle ja Esa Asikaiselle.

Valtakunnallisen Hinku-teko -palkinnon saajaksi valittiin Laitilan Energiapäivä -messut. Messuilla esiteltiin nykyaikaisia energiatehokkaita ratkaisuja rakentamisessa ja korjaamisessa. Perusteena palkinnon myöntämiselle oli hyväntekeväisyyden ja päästöjen vähentämisessä opastamisen yhdistäminen.

– Tämä on toinen kerta, kun palkinto menee Laitilaan. Laitilan Energiapäivä erottui edukseen tiedon jakamisessa, kertoo Hanna Eskelinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Kyseessä on kuukausittain Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa mukana oleville kunnille jaettava tunnustuspalkinto. Valtakunnallinen ympäristöpalkinto on Lions Clubin pienelle paikallisosastolle merkittävä tunnustus.

– Tietoa palkinnosta pidettiin salassa jäsenistöltä mahdollisimman pitkään, joten yllätys oli suuri. Tämä antaa todellakin motivaatiota jatkaa tapahtuman järjestämistä, messupäällikkö Esa Asikainen sanoo.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.