Laitilan kanttori konsertoi myös klassikkosäveltäjien roolissa


Runsaan vuoden ajan Laitilassa kanttorina toiminut Stephen Evans konsertoi aktiivisesti. Dramatisoituihin, puvustettuihin säveltäjäkonsertteihin erikoistunut Evans esiintyykin tulevana sunnuntaina 20.10. Laitilan kaupungintalolla 
Evansin konsertin säveltäjänimiä ovat tällä kertaa J.S.Bach, Ludwig van Beethoven, Johann Strauss nuorempi ja Jean Sibelius. Hänen puolisonsa Halyna Evans esittää säveltäjien tärkietä naishahmoja.

Evans on vieraillut dramatisoiduilla konserteillaan myös lukuisilla kouluilla eri puolilla Satakuntaa, Pohjanmaata ja Varsinais-Suomea.
Englantilaissyntyinen Stephen Evans muutti Suomeen 40 vuotta sitten elokuussa 1973. Hän on suorittanut Sibelius-Akatemiassa ylimmän asteen kanttorin ja musiikin kandidaatin tutkinnon 1991.
Evans on toiminut kanttorina Eurajoella, Lapissa Tl, Raumalla, Nastolassa ja Parkanossa.
Evansin konsertti alkaa kello 15.