Laitilan kaupunginjohtaja Alkio jää eläkkeelle

Laitilan kaupunginjohtaja Jukka Alkio on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi vuonna.

Kaupunginhallitukselle jättämässään irtisanoutumisilmoituksessa Alkio anoo virkasuhteensa päättyväksi lokakuun lopussa 2017.


Vuonna 1949 syntynyt Jukka Alkio on johtanut Laitilaa pitkään. Hänet valittiin kaupunginjohtajaksi vuonna 1994 Pieksämäelle siirtyneen Heimo Polven jälkeen.