Laitilan Kukko ponkaisi parhaaksi olutbrändiksi

Tässä ei enää Kukkoa lue, mutta muuten kyseisellä Laitilan wirvoitusjuomatehtaan oluella menee hyvin. Arkistokuva: Pekka Lehmuskallio

Suomalaisten eniten arvostaman oluen titteli meni ensimmäistä kertaa pienpanimon oluelle, tarkemmin Laitilan wirvoitusjuomatehtaan Laitilan Kukolle. Olutbrändejä oli tutkimuksessa mukana yhteensä 11, kun taas tuoteryhmiä kaikkiaan 64.

Taloustutkimus Oy:n Markkinointi & Mainonta -lehden kanssa tekemässä jokavuotisessa Brändien arvostus -tutkimuksessa selvitettiin kaikkiaan 541 brändin arvostus. Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa nettikyselynä.

Tutkimuslistalle päässeet valittiin Taloustutkimuksen tekemän erillisen esitutkimuksen perusteella. Pääsääntöisesti mukaan pääsemisen ehtona oli vähintään viiden prosentin spontaani tunnettuus.

Lopullisessa tutkimuksessa vastaajia pyydettiin antamaan jokaiselle tuntemalleen brändille kouluarvosana (4–10) sen mukaan, kuinka paljon hän kyseistä brändiä arvostaa.

-  On mieltä lämmittävää huomata, että suomalaiset arvostavat sitä johdonmukaista työtä, jota olemme viimeisen reilun 20 vuoden aikana pyrkineet tekemään. Tuoreet tulokset heijastelevat myös suurempaa kuvaa, jossa pienempien toimijoiden työlle annetaan yhä enemmän arvostusta. Tämä antaa meille reilusti virtaa myös tulevaisuuteen, niputtaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka tiedotteessa.