Laitilassa jaettiin tunnustuksia lasten oikeuksien päivänä – kolme yhdistystä sai palkinnon

Lasten ja nuorten hyväksi -rahaston tuen saivat Laitilan Jyske, MLL Laitilan paikallisyhdistys ja Laitilan Nuorisoverstas.

Lasten ja nuorten hyväksi -rahasto jakoi Laitilassa perjantaina perinteiset lasten oikeuksien päivän huomionosoitukset. Palkinnon saivat Laitilan Jyske, MLL Laitilan paikallisyhdistys ja Laitilan Nuorisoverstas.

Laitilan Jyske ja MLL Laitila saivat palkinnon yhteistyöstään soveltavan säbän järjestämisessä. Soveltavan säbän ryhmässä saavat pelata salibandya lapset ja nuoret, joilla on liikuntarajoite tai muu erityisen tuen tarve. Molemmat järjestävät yhdistykset saivat tukea soveltavan säbän järjestämiseen 200 euroa.

Laitilan Nuorisoverstas sai puolestaan 300 euroa. Nuorisoverstas tukee nuorten opiskeluihin ja työelämään pääsyä. Rahaston hoitokunta on kiinnittänyt huomiota Nuorisoverstaan hankkeisiin, viimeisimpänä Nuorten Reitti -hankkeeseen. Hanke on tukenut vaikeasti työllistyviä ja erityistä tukea tarvitsevia nuoria työllistymisessä.

Lasten ja nuorten hyväksi -rahaston on perustanut vuonna 2010 silloinen kaupunginjohtaja Jukka Alkio. Rahaston sääntöjen mukaisesti sen hoitokunta on vuosittain päättänyt lahjoituksen kohteen ja summan osoitettuna lapsille ja nuorille henkiköille tai yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat edesauttaneet lasten ja nuorten aseman parantamista Laitilassa.

Lasten oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut