Laitosinsinööri: JVP-Eura ei käytä ohitusta kuin poikkeustilanteessa

JVP-Euran vanhan puhdistamo-osan viimeinenkin muutostyö on saatu valmiiksi.

– Rakenteellinen tarkastus oli keskiviikkona ja altaan täyttö on torstaina, kertoo laitosinsinööri Markus Savikuja.

Hänen mukaansa mukaan edellisten vuosien riesa, jatkuva laitoksen ohitus, on saneerauksen myötä ollutta ja mennyttä. Sen mahdollistavat laitoksen kasvanut kapasiteetti ja Euran kunnan tekemät parannukset viemäriverkostoon, mikä on jo vähentänyt vuotovesien määrää esimerkiksi rankkasateilla.

Ohitusmahdollisuus on kuitenkin oltava varmuuden vuoksi.

– Laitosta ei ohiteta muulloin kuin poikkeustilanteessa, mutta sellaisia ole näköpiirissä, Savikuja sanoo.

Puhdistamon kapasiteetin riittävyys selviää kuitenkin vasta, kun se joutuu todelliselle koetukselle. Esimerkiksi täysillä käyvien tehtaiden ja rankkasateen yhdistelmä voi edelleen johtaa liian suureen jätevesimäärään.

– Valumavesien osalta paras testi tulee keväällä.

Eurajoki-salissa vietetään parhaillaan iltaa jokikeskustelun merkeissä. Paikalla on vajaat sata henkeä ja mukana on edustava valikoima asiantuntijoita ja teollisuuden edustajia.