Laivaliikenne sujuu hyvin väylätöistä huolimatta

Poikkeusjärjestelyt eivät ole vaikuttaneet sataman liikennemääriin. Yhtään alusta ei ole jouduttu työmaan vuoksi ohjaamaan toiseen satamaan. Kuva: Esa Urhonen

Rauman laivaliikenne näyttää väylätöistä ja kiertoreitistä huolimatta sujuvan ilman hankaluuksia.

Kun eteläistä eli syväväylää ruopataan ja pohjakalliota räjäytetään, ohjataan kaikki mahdollinen laivaliikenne pohjoiselle Valkeakarin väylälle. Järjestely pysyy näillä näkymin samanlaisena ensi vuoden loppuun saakka.

– Liikenne on sujunut töiden aikana suorastaan erinomaisesti, sanoo Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti.

Osa laivoista vaatii kuitenkin alleen niin paljon vettä, ettei Valkeakarin reitti riitä. Ne ohjataan edelleen satamaan ja sieltä ulos syväväylää pitkin.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.