Lakaniemi kiitollinen luottamuksesta - oli kisassa tosissaan mukana

Eurajoen kunnanjohtajaksi valittu Vesa Lakaniemi, 47, otti rauhallisesti vastaan tiedon virkavalinnastaan. 

- Vai semmoista. Hyvältä tuntuu, että Eurajoen päättäjillä on luottamusta ja valinta on minuun kohdistunut, Lakaniemi totesi tuoreeltaan.

Rauman kasvatus- ja opetusjohtaja Lakaniemi ei vielä osannut sanoa, milloin viranhoito voisi mahdollisesti alkaa. Asiasta olisi kuulemma ensin puhuttava nykyisen työnantajan kanssa. 

- Mennään askel kerrallaan eteenpäin. Tosissani olen leikkiin lähtenyt. Olen näissä hommissa pitkään ollut ja puhtaasti halusin edetä omalla uralla, Lakaniemi sanoi.

KM, MBA Lakaniemi on toiminut nykyisessä virassaan Rauman kasvatus- ja opetusjohtajana vuoden 2009 alusta. Sitä ennen hän toimi Rauman opetuspäällikkönä.

Lisää aiheesta