Lakkiaiset etänä, todistukset tulevat postissa

Korona muuttaa myös syksyn kirjoitusten aikatauluja.

| Päivitetty

Kevään ylioppilasjuhlat järjestetään myös Rauman Lyseon lukiossa etänä. Uusia ylioppilaita juhlistetaan lauantaina 30.5. kello 10 alkaen.

– Tarkempi tekninen toteutus ilmoitetaan lähempänä tilaisuutta, rehtori Jussi Paavola kertoo.

Varsinaiset ylioppilasjuhlat järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina eli 29.8. kello 10 alkaen. Näin, mikäli koronasäädökset tuolloin juhlinnan sallivat.

Korona ehti vaikuttaa jo keväällä ylioppilaskirjoitusten aikatauluihin.

– En voinut olla ihailematta ylioppilaskokelaidemme suhtautumistapaa ja asennetta esimerkiksi ylioppilaskoepäivien tiivistämiseen maaliskuussa. Muutos kohdattiin tyynesti, Paavola kehuu.

Seutukunnassa yhdessä

Rauman Lyseon lukion ylioppilasjuhlien järjestämistavat nojautuvat Paavolan mukaan Kuntaliiton suosituksiin sekä seutukunnan muiden kuntien ja lukioiden linjauksiin.

– Seutukunnassa niin Satakunnassa kuin Varsinais-Suomessa on vallinnut hyvin vahva konsensus siitä koulutuksen järjestäjien sekä lukioiden kesken, että käytänteet ylioppilasjuhlien järjestämisessä olisivat samankaltaiset, Paavola toteaa tiedotteessa.

Näin uudet ylioppilaat pääsevät juhlistamaan suurta saavutustaan samanaikaisesti alueen muiden uusien ylioppilaiden kanssa.

Koska lukukauden päätteeksi ei ole juhlia, joudutaan todistukset postittamaan.

– Postitamme sekä ylioppilastodistukset että lukion päättötodistukset. Tavoitteena on, että todistukset olisivat opiskelijoilla, kun lukukausi päättyy.

Muutoksia koepäiviin

Koronavirustilanne vaikuttaa myös syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilastutkintolautakunta on tehnyt muutoksia koepäiviin.

Syksyllä kaksi reaalikoepäivää jaetaan neljäksi koepäiväksi ja vieraan kielen pitkän oppimäärän koepäivä jaetaan kahdeksi koepäiväksi.

Muutoksen myötä kokelas voi syksyn 2020 tutkinnossa halutessaan ilmoittautua suorittamaan sellaisia kokeita, jotka olisivat olleet alun perin samana tutkintopäivänä.

Muutos helpottaa erityisesti niiden kokelaiden tilannetta, joiden tutkintosuunnitelmat muuttuivat keväällä oman sairastumisen, aikaistettujen koepäivien tai muun syyn vuoksi.

Muutoksilla pyritään turvaamaan tutkinnon turvallinen järjestäminen, vaikka koronatilanne jatkuisi. Nyt kokeita on mahdollista järjestää lukioissa aiempaa pienemmissä ryhmissä ja suuremmilla turvaväleillä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut