Lakko pysäyttäisi paperitehtaan kokonaan – katso, mitä Rauman seudun yrityksiä lakot toteutuessaan koskettaisivat

UPM:n Timo Suutarla ja Yara Suomen Tommi Hevonoja pysyttelevät toistaiseksi odottavalla kannalla. Lakko toisi tullessaan suuret taloudelliset menetykset.

| Päivitetty

Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Ammattiliitto Pro uhkaavat kahden viikon työtaisteluilla. Lakot alkaisivat tammikuun lopulla ja kestäisivät kaksi viikkoa. Niiden piirissä on yhteensä noin 31 000 työntekijää.

Kaikkien kolmen liiton piirissä uusien työehtosopimusten parissa hiertää kysymys kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 lisätyötunnista. Työntekijäjärjestöt haluavat niiden poistamista, mille työnantajaosapuolet eivät ole lämmenneet.

– Ehkä kaikki kulminoituu kikyyn, koska myös palkkaratkaisu on kiinni siitä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa järjestö on kuitenkin valmis neuvottelemaan ratkaisusta nopealla aikataululla. Pro ja Teknologiateollisuus ovat hänen mukaansa neuvotelleet tällä viikolla kahdesti, mutta seuraavaa neuvottelua ei ole vielä sovittu.

Työnantajia edustavan Teknologiateollisuuden neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi sanoo, että osapuolet ovat lähentyneet toisiaan "vaikeissa kysymyksissä", mutta järjestö pitää kiinni kiky-tunneista.

– Me lähtökohtaisesti olemme sitä mieltä, että työaikaa ei tarvitse lyhentää. Tässä kysymyksessä olemme todella kaukana toisistamme, Ruohoniemi sanoo STT:lle.

Rauman paperitehdas pysähtyisi kokonaan

Lakolla olisi huomattavia vaikutuksia myös Rauman seudulla. Listan lähialueen yrityksistä, joita lakko toteutuessaan koskettaisi, löydät oheisesta kainalojutusta.

UPM:n Rauman paperitehtaan johtaja Timo Suutarla kuvaa mahdollisen lakon vaikutuksia negatiivisiksi.

– Tuotanto pysähtyy, jos sekä Paperiliiton että Pron lakkovaroitus toteutuu. Paperitehdas pysähtyy siinä kohtaa kokonaan, Suutarla sanoo.

Paperiliittoon kuuluvat lähtökohtaisesti tuotannollisen työn tekijät, Prohon taas toimihenkilöt.

Ratkaisun löytämiseen on yhä aikaa

Samaten tuotanto katkeaisi Yaran lannoitetehtaalla Uudessakaupungissa, sanoo Yara Suomen toimitusjohtaja ja vielä vuodenvaihteeseen asti U:gin tehtaanjohtajana toiminut Tommi Hevonoja.

– Tämänhetkisen tiedon valossa, jos ilmoitukset pitävät paikkansa, ne johtaisivat toteutuessaan siihen, että tuotanto katkeaisi, jos ei jotain poikkeusjärjestelyitä pystytä sopimaan, Hevonoja sanoo.

Taloudelliset menetykset olisivat siis niin paperi- kuin lannoitetehtaallekin erittäin merkittävät.

Sekä Hevonoja että Suutarla pysyttelevät kuitenkin odottavalla kannalla.

– Haluaisin lähteä siitä toiveesta, että asiaan löydettäisiin ratkaisu, muotoilee Tommi Hevonoja.

– Katsotaan nyt, miten käy, että toteutuvatko lakot vai ei. Nythän on vielä kaksi viikkoa aikaa jatkaa neuvotteluja, sanoo puolestaan Suutarla.

(Ilkka Hemmilä, STT & Joosua Lehtinen, Länsi-Suomi)

Ainakin näihin Rauman ja lähiseudun yrityksiin lakko vaikuttaisi

RaumaBotnia Mill ServiceMetsä Fibre Rauman sellutehdasKongsberg Maritime FinlandOrasUPM RaumaUPM RaumacellQuant Sataservice (lakonalaisissa kohteissa tehtävä työ)

EuraJujo ThermalValmet Kauttua Oy

LaitilaPilkington Automotive FinlandVeljet Kuusisto

UusikaupunkiValmet Automotive (toimihenkilöt)Yara Suomi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut