Lämminhenkinen piknik käynnisti Kuvataiteen päivän Raumalla

Aamupäivän kaunis sää houkutteli yleisöä Lönströmin kotimuseon puistoon Kuvataiteen päivän piknikille. Kuva: Juha Sinisalo.

Suomen Kuvataiteen päivää vietetään Raumalla sunnuntaina muun muassa taidenäyttelyiden ja työpajojen merkeissä. Lukuisat taiteilijat pitävät työhuoneitaan auki iltaan asti.

Päivän aloitti piknik Lönströmin kotimuseon puutarhassa. Paikalla oli sekä taiteilijoita että yleisöä, yhteensä arviolta 40-50 henkeä. Kaikki nauttivat tunnelmasta, musiikista ja kauniista kesäsäästä.

- Ihana taitelijoiden ja yleisön kohtaaminen, Rauman taidegraafikoiden Kirsi Kuusisto sanoo.

- Taiteen tekeminen voi olla yksinäistä, joten oli tärkeää että pääsimme tapaamaan toisiammakin ennen kuin vetäydymme kaikki omiin koloihimme, sanoo puolestaan Rauman taiteilijaseuran Kirsi Backman.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.