Länsi-Suomen Osuuspankki vakaana hankalaan talousjaksoon

OP-Pohjolan valtakunnallisesta takapakista uutisoitiin keskiviikkona.

Länsi-Suomen Osuuspankki ei kuitenkaan yhdy näihin signaaleihin. Alkuvuonna velkakriisin syventyessä ja työmarkkinoiden epävarmuudessa pankki onnistui paketoimaan 5,6 prosentin kasvun rahoitustoiminnasssaan.

Myös asiakasvarat kasvoivat puolessa vuodessa noin 100 miljoonaa euroa, noin 5,4 prosenttia.

Osuuspankin Rauman konttorista kerrotaan, että asiakkaat ovat siirtäneet varojaan entistä tiiviimmin talletuksiksi. Epävakailla markkinoilla talletuksista haetaan turvaa sen sijaan, että voittoa tavoiteltaisiin sijoituksilla. Trendi on vahva siitäkin huolimatta, että korkotaso laahaa edelleen pohjamudissa.