
Laitilan Kalliokorventiellä etsittiin pelastuslaitoksen, poliisin ja Rajavartiolaitoksen voimin 2,5-vuotiasta poikaa. Hänen epäiltiin hukkuneen pihalampeen. Pelastussukeltajat ja pintapelastajat tekivät etsintää myös läheisillä lammilla ja isommalla järvellä.
Etsinnät voitiin lopettaa ennen kello yhtä iltapäivällä, kun naapuri löysi pojan noin puolen kilometrin päästä katoamispaikalta sijaitsevan autiotalon lähistöltä ja ilmoitti löydöstä Hätäkeskukseen.
– Tässä kävi onnellisesti. Lapsi löydettiin hyvävointisena. Melko pitkän matkan oli noin pieni lapsi kulkenut, palomestari Marko Virolainen toteaa helpottuneena.
Alueella on kesämökkejä ja lampia. Pojan perhe oli viettämässä päivää kesämökillä, jonka yhteydessä on suurehko pihalampi ja lähistöllä myös muita lampia ja järvi.
Operaatio oli suuri ja aiheutti ympäristössä huomiota ja myös huolta. Paikalla oli palomestarin mukaan pelastuslaitokselta kaksi vesisukellusyksikköä, pelastusyksikkö ja johtoyksikkö sekä ensihoito, poliiseja ja Rajavartiolaitoksen Super Puma -helikopteri, joka tutki maastoa lämpökameran avulla.
– Poika oli sieltä sitten katsellut tätä touhua, Virolainen naurahtaa.
Pelastuslaitos sai hälytyksen sunnuntaina kello 10.57.
Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 13.10.