Lasten ja nuorten kuvataidekoulu valtasi taidemuseon piharakennukset

Muinaiset kulttuurit sulautuvat nykyaikaan Rauman kuvataidekoulun Kadonneet kulttuurit -näyttelyssä. Kuvataidekoulun kursseilla lukuvuoden aikana syntyneet työt on asetettu huhti-toukokuuksi esille Rauman taidemuseon ulkotiloihin: kellareihin ja piharakennuksiin.

Kuvataidekoulun oppilaat ovat näyttelyssään perehtyneet muun muassa viikinkien elämään, muinaiseen Egyptiin, Antiikin Kreikkaan, esihistoriaan ja intiaanikulttuureihin. Kaikkein nuorimmat oppilaat ovat toteuttaneet yhteisen kulttuurien juhlakattauksen. Ulkoseinään on askarreltu riimukirjoitusta.

Tekniikat ovat moninaisia, esillä on muun muassa keramiikkaa, piirroksia, kartonkigrafiikkaa, veistoksia ja saippuasta veistettyjä jade-esineitä.

Näyttely on avoinna museon aukooloaikoina 24.5. saakka.