Lastenhankinta jatkaa siirtymistään myöhemmäksi

Tänä vuonna syntyneiden määrä notkahtanee vielä viime vuodestakin. Lastenhankinta siirtyy varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä entistä myöhemmäksi, Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen tietää.

Tärkeimmät syyt siirtää lastenhankintaa ovat keskeneräiset opinnot, siirtyminen työelämään sekä kumppanin puute. Myös entistä harvempi haaveilee enää kolmannesta tai neljännestä lapsesta.

Yksittäisten perhepolitiikan keinoin ei tilanne muutu, vaan nuorten aikuisten uskoa tulevaisuuteen pitäisi pystyä vahvistamaan, Miettinen näkee.

Mia Kara sen sijaan on sitä mieltä, että kolmannelle lapselle olisi vielä tilaa ja tilausta.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.