Lastentarha palkittiin vuoden työssäoppimispaikkana

Kun opiskelija saapuu suorittamaan työssäoppimisjaksoaan, pitää siihen työpaikalla erikseen varautua.

– Ei se mene vain siinä sivussa, varsinkaan alussa. Kaikkien pitää olla sitoutuneita työssäoppijan tuloon, Rauma-Repolan lastentarhan varajohtaja Kirsi Wallenius sanoo.

Rauma-Repolassa työssäoppijoita on ollut Walleniuksen mukaan niin kauan kuin lähihoitajia on Raumalta valmistunut.

Lastentarha palkittiin tänään Winnovan lähihoitotyön iltapäivässä vuoden työssäoppimispaikkana.

Rauma-Repolan lastentarha sai tunnustusta etenkin siitä, että työssäoppimisen ohjaus toteutuu siellä erinomaisesti, siellä tehdään aloitteellista yhteistyötä oppilaitoksen kanssa ja että heillä on koulutettuja työpaikkaohjaajia. Lastentarhan neljästä ohjaajasta kolme on kouluttautunut työpaikkaohjaajaksi.

Wallenius pitää työssäoppimista hyödyllisenä sekä opiskelijan että työyhteisön kannalta.

– Päiväkoti on monelle alan opiskelijalle ensimmäinen työssäoppimiskohde. Suuntautumisvaihtoehtoja on kuitenkin paljon, eivätkä kaikki vielä tiedä omaa valintaansa. Työssäoppiminen tarjoaa nuorille näkökulmia.

Uudet persoonat tuovat piristystä myös työpaikalle.

– Nuoret voivat tuoda meille uusia ajatuksia. Kun he kysyvät, miksi jokin asia tehdään näin, meidän pitää perustella se ja samalla tulee itse miettineeksi omia toimintatapojaan.