Lauri Ketonen jäi tangofinaalissa ilman kruunua, Poriin meni naisten kisan voitto

Tangomarkkinoiden tiedotteessa finaalia kehuttiin kovatasoiseksi.

| Päivitetty

Raumalla ei sitten päästy juhlimaan tämän vuoden tangokuninkuutta, sillä Lauri Ketonen joutui taipumaan finaalissa Jalasjärven Keijo Hietikolle.Sen sijaan Porissa voidaan vetää liput salkoon, kun Tangokuningattareksi itsensä lauloin Heta Halonen. Toinen naisfinalisti oli kajaanilainen Hanna Hirvonen.Kultakin finalistilta kuultiin illan aikana kolme kappaletta, joista ensimmäisenä perinteinen tango, sen jälkeen iskelmä ja viimeisenä moderni tango. Näiden esitysten pohjalta tuomaristo teki päätöksensä uusista Tangokuninkaallisista.– Olimme lopulta hyvinkin yksimielisiä päätöksestämme. Heta ja Keijo olivat jo pitkään olleet menossa voittoon, ja tämä päivä ja viikonloppu vahvisti asian lopullisesti, tuomariston puheenjohtaja Nina Tapio kommentoi.Nuoruus oli finaalissa valttia. Halonen on 30-vuotias ja Hietikko vuoden nuorempi. Kakkosiksi jääneistä Hirvonen on 40-vuotias ja Ketonen 39-vuotias.Tangomarkkinoiden tiedotteessa finaalia kehuttiin kovatasoiseksi.Finaalissa kuultiin myös tangon sävellys- ja sanoituskilpailun vuoden 2022 voittajatangon ensiesitys. Eija Hinkkalan ja Arja Korisevan sanoittaman ja Pertti Jalosen säveltämän Etten kuollut turhaan -tangon tulkitsi vuonna 2014 Tangokuninkaaksi kruunattu Teemu Roivainen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut