Levähavainnot ovat runsastuneet Lounais-Suomessa lämmenneen sään myötä

Sinilevähavaintojen määrä Lounais-Suomessa on kuluneella viikolla kääntynyt kasvuun lämmenneiden ja aurinkoisten säiden myötä. Merialueilla levähavainnot ovat vähäisiä, mutta sisävesialueilla on tehty myös erittäin runsaita sinilevähavaintoja.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla on tehty vähäisiä sinilevähavaintoja Rauman edustalla Otanlahdella sekä Luvialla Mustakarin ja Mannervedellä Iso Marjakarin havaintopaikoilla.

Sisävesialueilla ELY-keskuksen vakioseurannassa sinilevää havaittiin vähäisiä sinilevähavaintoja on tehty Säkylän Pyhäjärvellä Kauttuan ja Katismaan havaintopaikoilla.

Viikonlopun yli jatkuva lämmin ja aurinkoinen sää voi runsastuttaa sinileväesiintymiä Lounais-Suomen alueella, mutta sinileväkukintojen muodostumiseen vaikuttavat myös muut vallitsevat sääolot. Sinilevätilanne voi myös muuttua hyvin nopeasti tuulen suunnan vaihtuessa, minkä vuoksi esimerkiksi veden uintikelpoisuus tulee aina arvioida ensisijaisesti paikan päällä.