Liian kallis tarjous pakotti karsimaan Lidlin ympyrästä

Luoteisväylän ja Metsotien risteyksen kiertoliittymälle kertyi silti hintaa yli 700 000 euroa.

Raumalaisen liikenneympyrän rakennusurakka on jälleen mennyt Destia Oy:lle. Yhtiö oli ainoa halukas rakentaja niin sanotulle Lidlin liikenneympyrälle, joka sijoittuu Luoteisväylän ja Metsotien risteykseen. Tekninen valiokunta päätti, että kiertoliittymän rakennusurakoitsijaksi valitaan Destia Oy 709 000 eurolla.

Destian tarjous, 780 000 euroa, ylitti huomattavasti kaupungin 602 600 euron kustannusarvion. Kaupunki neuvotteli urakkahintaa alemmaksi karsimalla urakasta osioita 71 000 euron edestä. 

Lidlin ympyrän riisuttu versio tarkoittaa esimerkiksi, että liikenteenjakajien ja kadun graniittiset reunakivet vaihdetaan betonisiin ja aiotun nupukiven tilalle tulee tavallista asvalttia.

Kadun nykyisten rakennekerrosten ja tulevien levikekohtien yksi kantavista kerroksista korvataan murskeella asvalttilaatan sijasta. Myös istutuksista tingitään eikä maavalleja poisteta ja nurmeteta.

Destia on raketanut Raumalle viimeaikaisista uusista kiertoliittymistä muun muassa Aittakarinkadun ja Kaunisjärvenkadun liittymät.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut