Liikenne palautunut normaaliksi valtatie 8:n rampilla

Tukkirekan perävaunu kaatui valtatie 8:n ja 12:n rampille Raumalla iltapäivällä kello neljän jälkeen. Rampille levisi noin 30 kuutiota puuta ja molemmat kaistat olivat suljettuina.

Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

– Oli onni, että rampilla ei ollut onnettomuushetkellä muita ajoneuvoja kuin tukkirekka, päivystävä palomestari kommentoi.

Onnettomuussyyksi arvellaan teknistä vikaa.

– Tarkkaa tietoa ei tietenkään vielä ole, mutta saattaa olla että esimerkiksi rengas puhkesi.