Biokaasun tankkausasema aukesi Säkylässä - Tukes myönsi VSS Biopowerille myyntiluvan torstaina

Tankkausasema sijaitsee yhtiön biojalostamon naapurissa Länsi-Säkylän teollisuusalueella. Biokaasun tuotanto alkoi laitoksessa reilu vuosi sitten. Kaasua tuotetaan kuivamädätyksellä kasviperäisistä raaka-aineista. 

| Päivitetty

Paikallisista maa- ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista tuotettua biokaasua pääsee vihdoin tankkaamaan autoihin Säkylässä. Viimeinenkin kynnys ylittyi, kun VSS Biopower sai torstaina Tukesilta luvan kaupallisen myynnin aloittamiseen. 

Tankkausasema sijaitsee yhtiön biojalostamon naapurissa Länsi-Säkylän teollisuusalueella. Biokaasun tuotanto alkoi laitoksessa reilu vuosi sitten. Kaasua tuotetaan kuivamädätyksellä kasviperäisistä raaka-aineista. 

Seuraavaksi biodieseliä

Seuraavana yhtiön tähtäimessä on biodieselin valmistus eläinperäisistä rasvaraaka-aineista. Toimitusjohtaja Jari Sillanpään mukaan koeajoja pilottilaitteistolla tehdään jo, mutta myyntilupaa biodieselille ei ole.

− Tuotantovaiheeseen siirryttäessä asennetaan kooltaan suurempi, varsinainen tuotantolaitteisto. Tämän jälkeen myös biodieselin laajamittainen tuotanto pääsee kunnolla vauhtiin, hän kertoo tiedotteessa.

Tuotevalikoiman laajentamista on tarkoitus jatkaa tämänkin jälkeen. Millaisia tuotteita tämä tarkoittaa - sitä yhtiö ei vielä kerro.

− Olemme jo käynnistäneet tuotevalikoiman kasvattamiseen liittyvän jatkoprojektin tarjouspyyntövaiheen.

Kaasua myös putkeen

Myös tankkausverkostoa on tarkoitus laajentaa jollakin aikavälillä.

Lisäksi tavoitteena on kaasunsiirtoputken rakentaminen, mikä mahdollistaisi biokaasun jakelun suoraan Pyhäjärviseudun teollisuudelle. VSS Biopower on saanut sijoitusluvat putkilinjalle, joka kulkisi Länsi-Säkylästä muun muassa Euran Fankkeen teollisuusalueelle. Hanke on vasta alkuvaiheessa.

Yhtiön biojalostamo käyttää 20 000 tonnia biomassaa vuodessa. Nykyluvilla on mahdollista tuottaa 20 000 megawattitunnin energiaa vastaava määrä biokaasua. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut