Liikennevalvonnoissa ropissut sakkoja kännykkään puhuville

Maanantaina poliisin valvonnan ja etenkin liikenteen valvonnan teemana on ollut valtakunnallinen kampanja "Tarkkaamattomuus liikenteessä". Sen puitteissa valvonta on erityisesti keskittynyt matkapuhelimen virheelliseen käyttöön autoa kuljetettaessa.

Porin ja Ulvilan alueella liikennevalvonta tuotti yhteensä yli 80 rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Valvontaa suorittavien poliisien mielestä määrä on melko suuri. Matkapuhelimen käyttämisestä ajon aikana annettiin 33 rikesakkoa. Turvavyön käyttämättä jättämisestä annettiin 34 rikesakkoa. Pakollinen pysäyttäminen liikennemerkin noudattamatta jättämisestä annettiin 9 rangaistusvaatimusta. Valvonnassa jäi kiinni lisäksi yksi ajo-oikeudeton, jota epäillään myös huumausaineiden käyttörikoksesta. Kaksi kuljettajaa kuljetti katsastamatonta ajoneuvoa.

Turun pääpoliisiaseman tiedotteen mukaan Turun lähialueella aangaistukseen johtaneita seuraamuksia on toistaiseksi koossa hieman vajaat sata. Valvonta jatkuu myöhään yöhön saakka.

Tiedotteen mukaan näppärimmät autoilijat ovat toisinaan kiistäneet sen, että matkapuhelinta olisi käytetty puhelujen soittamiseen. Poliisin mukaan edes kutiavan päänahan raapiminen puhelimella ei kelpaa syyksi, sillä Tieliikennelain 24 a § mukaan matkapuhelimen tai muun laitteen käyttö on kielletty paitsi puhumiseen myös siten, että se voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen.