Linjaluotsauksen lisääntyminen vähentää luotsauspalvelujen kysyntää

Pienellä, nykyisellään vain noin 150 henkilöä käsittävällä luotsien ammattikunnalla on yhä enemmän vastuuta kannettavanaan. Luotsien määrä on vähentynyt, kun taas samaan aikaan luotsausalueet ovat kasvaneet.

– Valtion tiukka menokuri vaikuttaa meihinkin. Ammattikunta on pienentynyt eläköitymisen myötä, sillä eläkkeelle lähteneiden tilalle ei ole otettu uutta väkeä, kuvailee Selkämeren luotsausalueen alueluotsinvanhin Rami Leponiemi.

Leponiemi aloitti luotsin työt vuonna 2004. Tuolloin Selkämeren luotsausalueeseen kuuluivat Rauma ja Pori.

Lue lisää maanantain Länsi-Suomesta