Lintutapahtuma vie tähystelytorniin myös Raumalla

BirdLife Suomen Tornien taisto järjestetään tänä keväänä lauantaina 9.5. Valtakunnallisessa tapahtumassa lintuharrastajat kisailevat siitä, mistä lintutornista nähdään ja kuullaan eniten lintulajeja kello 5–13.

Rauman seudulla mukana kisassa ovat lintutornit Pyhärannan Rihtniemessä, Kauklaistenjärvellä, Otajärvellä ja Unajanlahdella. Eurassa tapahtumaan on varattu tornit Koskeljärvellä ja Hauttaanpellolla. Köyliössä mukana on Vinnarin lintutorni, Säkylässä Sarvonlahden lintutorni.

Tapahtumalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.

Tornien taisto järjestetään jo 22. kerran, ja mukana on taas yli 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin ja Ahvenanmaalta Pohjois-Karjalaan. Vastaava tapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan perjantaihin 8.5. saakka. Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Yli 70 tornilla järjestetään lisäksi opastettu linturetki kello 10. Opastetut retket järjestetään Kauklaistenjärvellä ja Vinnarin lintutornilla.

Tornien taiston tulokset julkaistaan osoitteessa birdlife.fi/tornientaisto lauantaina 9.5. kello 18 mennessä.