Lisää verotuloja vanhuksilta - eläkeikä nousee 70 vuoteen

Hallituksen kehysriihen veronkorotukset ja leikkaukset rokottavat etenkin lapsiperheiden arkea. Esimerkiksi kuukausittaista lapsilisää tullaan leikkaamaan, asuntolainan korkovähennysoikeuden pienennystä jatketaan ja työmatkakustannusten omavastuuosuutta nostetaan.

Vuonna 2015 toteutetaan säästöjä kaikkiaan 1,6 miljardin euron edestä.

Paljon vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että hallitus on päättänyt nostaa säästötalkoissa eläkeikää nykyisestä 63:sta 70:een vuoden 2015 alusta alkaen. Työurien pidentäminen on tarpeen erityisesti siksi, että väestö ikääntyy ja suomalaiset elävät aiempaa vanhemmiksi.

Kuluvan vuoden aikana 63 vuotta täyttävät kansalaiset eivät kuulu tehdyn uudistukseen piiriin, mutta heitä nuorempien työurat jatkuvat vastaisuudessa 70 ikävuoteen asti.

Hallituspuolueet olivat yksimielisiä siitä, että olisi ollut kohtuutonta kutsua takaisin työelämään jo eläkkeelle siirtyneitä ihmisiä.

Länsi-Suomen tavoittama Suomen Ikäihmisten neuvoston puheenjohtaja Irmeli Pikkarainen pitää päätöstä eläkeiän nostosta oikeutettuna.

– Nykyään ikäihmiset ovat niin hyvässä kunnossa, että eläkeikää voidaan turvallisesti nostaa. Erityisen mielissäni olen linjauksesta, että eläkepäiviensä vieton jo aloittaneita ihmisiä ei kuitenkaan päätetty kutsua takaisin työelämään, Pikkarainen sanoo.

Hallituksen eläkeiän nostopäätöksen pohjana on käytetty Ruotsin mallia ja vertailevia laskelmia.

– Onhan tässä aistittavissa myös pientä kisailua naapurimaiden kesken. Kun Ruotsissa työeläkkeelle siirtymisen rajaa suunnitellaan parhaillaan nostettavan 65-vuoteen, niin meillä Suomessa se korotettiin nyt kerralla riittävälle tasolle, Pikkarainen iloitsee.

Lue päivän Länsi-Suomesta, mitä mieltä paikalliset ovat eläkeiän nostosta.