Lisäbudjetin ilouutinen: Rahoitus kasitien uudelle linjaukselle ja risteykselle Eurajoella

Eurajoen keskustan nykyinen hankala risteys jää tulevaisuudessa paikallisliikenteen käyttöön. Kasitie koukkaa keskustan ohi meren puolelta. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Hallitus neuvotteli pitkään valtion vuoden neljännestä lisäbudjetista. Tiistai-iltana saatiin ilouutinen: valtatie 8:n risteysjärjestelyt päästään toteuttamaan - olettaen tietysti, että hallituksen esitys menee läpi eduskunnassa.

Kasitie on tunnetusti ollut Rauman seudun edunvalvonnan ykköshanke.

Kyse on isosta hankkeesta myös rahallisesti: kustannusarvio on noin 31 miljoonaa euroa, josta Eurajoen kunnan osuus katujärjestelyinä on 4 miljoonaa euroa.

Valtion rahaa budjettiesitys lupaa tälle vuodelle 700 000 euroa ja valtuutta 27,1 miljoonaa euroa.

- Tämä on todellinen työvoitto. Kasitie on alueemme liikenteen pääväylä, jonka merkitys korostuu, kun suoraa ratayhteyttä ei ole. Myös Eurajoen keskustan kehittäminen mahdollistuu, kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) kommentoi.

- Tällä hetkellä tieosuuden turvallisuus on yksi pääteiden runkoverkon huonoimpia. Eurajoella paikallinen liikenne ja päätien liikenne sekoittuvat. Tällä parannuksella on suuri vaikutus kaikille tien käyttäjille. Tämä investointi maksaa itsensä varmasti takaisin, kansanedustaja Eeva Kalli (kesk.) totesi.

- Vihdoinkin tämä on totta. En olisi toivonut, että on tultava koronan kaltainen kriisi maahamme, että Satakunta saisi infrarahoituksen, jota se on pitkään kaivannut. Suomi tarvitsee Satakuntaa ja sen vientiteollisuutta, sanoi kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.).

- Eurajoen ohikulkutien rakentamista on viety eteenpäin vuosia. Rahoituspäätös on Rauman seudulle ja Satakunnalle iso voitto ja tärkeä askel eteenpäin kasitien kehittämisessä. Eurajoen keskustan kohta on ollut yksi pahimmista liikenteen pullonkauloista kasitiellä, sanoi kansanedustaja Matias Marttinen (kok.).

Marttisen mukaan kasitien seuraavia kehittämishankkeita on vietävä nopealla aikataululla eteenpäin. Tiesuunnitelmia laaditaan parhaillaan kasitielle Laitilan keskustaan ja Porin päähän.

- Myös Rauma-Eurajoki -välin nelikaistaistamisen suunnittelu tulee käynnistää viipymättä, lisäsi Marttinen.

Eurajoelle tulee uutta valtatietä reilut neljä kilometriä. Nykyinen hankala risteys kunnan keskustassa jää paikallisliikenteen käyttöön, kun ohitustie koukkaa ohi. Linnamaantie ja Auvintie tulevat alittamaan kasitien eritasoristeyksissä.

Eurajoki saa uuden pääliittymän keskustan eteläpuolelle eli Rauman suuntaan. Toinen liittymä tulee Porin suuntaan.

Köykäntien liittymä jää pois käytöstä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu ohituskaista Rauman suuntaan.

Elinkeinoelämää edustavan Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa iloitsi investoinnista.

- Verkostomaisesti toimiville yrityksille liikenneverkko on yksi tuotantolinjoista, jonka häiriöttömyydellä on suuri merkitys kilpailukyvyn kannalta. Hankkeen valmistuttua tällä tuotantolinjalla on yksi keskeinen pullonkaula vähemmän. Investoinnilla on merkittävä elvyttävä vaikutus rakentamisaikana, sanoi Piispa.

Tiesuunnitelma nykyisestä ja uudesta kasitiestä Eurajoella.

Lisätalousarvioesitys on kaikkiaan 5,5 miljardin euron toimenpidekokonaisuus, jolla pyritään tukemaan talouden elpymistä, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.).

Lisäbudjetissa on mukana myös Rajan alushankinnat. Tarkoitus on tilata kaksi vartiolaivaa, jotka tulevat korvaamaan Uiskon ja Tursaan. Lisäbudjetissa on tosin vasta 5 miljoonaa euroa alusten suunnitteluun.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen aloituspaikkojen määrää lisätään lisäbudjetissa noin 4 800.

Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Jari Multisilta arvioi Länsi-Suomelle aiemmin, että Samk pystyy ottamaan syksyllä ehkä 50-60 opiskelijaa lisää.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Eurajoen Portin kauppias tyytyväinen uudesta risteyksestä, mutta: "Tehdäänkö tie, jota pääsee nopeasti ohi poikkeamatta"

Vain tilaajille Lotilan pellolle kaupan palveluja, puisto suurteollisuudelle – kasitien potti sysää Eurajoen isot hankkeet liikkeelle