
Työttömyyskassat maksoivat elokuussa enemmän ansiopäivärahoja kuin vuotta aiemmin, kertoo Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ.
Sen mukaan ansiopäivärahakulut kasvoivat yhdeksän prosenttia verrattuna viime vuoden elokuuhun. Kasvu johtuu osin lomautusten määrän lisääntymisestä. Lomautettujen määrä nousi 45 prosenttia viime vuoden elokuusta.
Yhteensä työttömyyskassat maksoivat elokuussa ansiopäivärahaa 170 miljoonaa euroa. Ansiopäivärahaa sai 113 000 ihmistä, mikä on kaksi prosenttia vuoden takaista enemmän. Lomautuksen ajalta ansiopäivärahaa maksettiin 16 000 ihmiselle.
TYJ kertoo, että ansiopäivärahakulut kasvoivat kahdeksassa työttömyyskassassa.
– Lisääntyneet lomautukset kasvattavat erityisesti teollisuusalojen kassojen kuluja. Työttömyyden kasvu ei kuitenkaan rajoitu teollisuuteen, kertoo TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villman tiedotteessa.
STT