Lomituspalvelujohtajalle tieto lannan määrästä tuli täytenä yllätyksenä

Joulun aikaan Köyliössä esiin tulleen epäillyn karjan laiminlyöntitapauksen selvittely on vasta aluillaan. Tutkinnanjohtaja Matti Ala - Haavisto Kokemäen poliisista kertoo, että tehtyjen viranomaisten ja vapaaehtoisten suorittamien hätätoimenpiteiden jälkeen karjan olot ovat hyvät eikä välittömiin toimiin ole enää tarvetta.

Tapaukselle nimetään lähipäivinä tutkija, joka lähtee selvittämään, mitä tilalla on tapahtunut. Eläimet oli ruokittu ja juotettu, mutta lannanpoisto oli laiminlyöty.

Tunnollisen eläintenhoitajan karjan laiminlyönnin syynä on omistajan pitkäaikainen sairaus. Tila on käyttänyt maksullista kunnallista lomituspalvelua viime vuoden aikana useaan eri otteeseen.

Lue lisää torstain Länsi-Suomesta