Lotilan pellolle kaupan palveluja, puisto suurteollisuudelle – kasitien potti sysää Eurajoen isot hankkeet liikkeelle

Eurajoen kunnan osuus tiejärjestelyistä on nelisen miljoonaa euroa. "Pidämme sitä hyvänä investointina, koska pääsemme samalla käynnistämään omat elinvoimahankkeemme", sanoo kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi.

| Päivitetty

Eurajoen kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi on todella tyytyväinen, kun valtion lisäbudjetista saadaan rahat kasitien uuteen linjaukseen ja eritasoliittymiin.

Eikä vain osaa rahoituksesta, vaan koko 27 miljoonan euron potti kertaheitolla.

Seudulle ykkösasia on liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden merkittävä parannus Rauman ja Porin välillä.

Eurajoki osoitti olevansa tosissaan uusien liikennejärjestelyjen kanssa. Se hoiti kaavoituksen pikavauhtia kuntoon ja lupasi maksaa pohjoisen eli Porin suunnan eritasoliittymän kasitielle. Sitä ei kuulunut alkuperäiseen tiesuunnitelmaan.

Eurajoen kunnan osuus tiejärjestelyistä on nelisen miljoonaa euroa.

– Pidämme sitä hyvänä investointina, koska pääsemme samalla käynnistämään omat elinvoimahankkeemme.

Eurajoella valtion investointi sysää liikkeelle isot hankkeet. Kunnan keskusta laajenee nykyisen ja uuden kasitien väliin.

– Lotilan pellolle, vastapäätä Eurajoen Porttia, tulee parikymmentä hehtaaria tilaa kaupalle ja palveluille. Kunta osti maan. Kiinnostusta on ollut kovasti. Uudelle alueelle ei voi kuitenkaan mennä ennen kuin uusi tie valmistuu, kertoo Lakaniemi.

Ihan heti uuden kasitien rakentaminen ei lähde liikkeelle.

– Tiesuunnitelma on Väylän hyväksyttävänä ja menee vielä Traficomiin. Sitten on kilpailutus. Toteutukseen mennee puolestatoista kahteen vuotta, räknää Lakaniemi.

Kunnan on tarkoitus kuitenkin rakentaa kunnallistekniikkaa uudelle alueelle tietöiden aikana.

Eurajoen uuden eteläisen liittymän länsipuolelle, jossa nyt on hakkuualue, tulee suurteollisuuspuisto. Lakaniemi uskoo sen kiinnostavan yrityksiä, onhan sijainti logistisesti erinomainen.

Lapintien varrelle Eurajoki puuhaa cleantech- ja kiertotalouspuistoa.

Bussipysäkit säilyvät nykyisessä paikassa.

Kunnan kaavailuissa myös henkilöjunat pysähtyisivät Rauman-radalla Eurajoella. Pysäkki sijoittuisi todennäköisesti Vuojoelle.

– Järkevin paikka olisi ehkä Eurajoen Romun nurkilla. Siitä voidaan järjestää kuljetus keskustaan, suunnittelee Lakaniemi.

Henkilöliikenteen paluu Raumalle on epävarmaa, mutta sen eteen tehdään töitä.

Edunvalvontaa riittää myös kasitiellä tämän jälkeenkin, vaikka ohituskaistojen teko Kämpän ja Peränkylän välille on alkamassa.

– Rauman ja Eurajoen välillä kulkee vuorokaudessa yli 10 000 ajoneuvoa, joten perusteet nelikaistaistamiselle ovat vahvat. Sitä pitää puskea seuraavaksi eteenpäin.

Kasitien kehittämisen listalta löytyvät myös Olkiluodontien eritasoristeys ja Luvian St1-risteys.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut