Lounais-Suomeen perustettiin 9 500 metsänomistajan yhdistys

Metsänhoitoyhdistys Länsimetsä ja Lounametsä yhdistyvät yhdeksi isoksi metsänhoitoyhdistykseksi ensi vuoden alusta.

Kummankin yhdistyksen valtuustot päättivät yhdistymisestä ylimääräisissä kokouksissaan torstaina. Uusi yhdistys palvelee metsänomistajia Sauvosta aina Eurajoelle saakka. Uuden Lounametsän kotipaikka on Laitilassa.

Uudessa yhdistyksessä jatkavat samat tutut metsäasiantuntijat. Paikalliset palvelut ja toimipisteet säilyvät entisellään. Koko yhdistyksen tiimi jakaantuu kuuteen tiimiin.

– Yhdistymistä on valmisteltu hyvässä hengessä, ja hallitukset ovat hankkeesta olleet yksimielisiä, sanoo toiminnanjohtaja Hannu Justen.

Hänen mukaansa yhdistykset ovat suunnilleen samankokoisia ja niissä on hyvin saman oloinen toimintakulttuuri, mikä on osaltaan ollut helpottamassa neuvonpitoa.

Suurempien ja toiminnallisesti monimuotoisten yksiköiden perustaminen on samalla vastausta tulevaan lakimuutokseen. Uusi laki metsänhoitoyhdistyksistä on tulossa voimaan vuoden 2015 alusta. Veroluontoiset metsänhoitomaksut olisivat poistumassa jo vuoden 2014 alussa.

Uuden Lounametsän toiminta-alue käsittää noin 9 500 metsänomistajaa. Heidän omistamansa metsäpinta-ala on 210 000 hehtaaria. Uuden yhdistyksen kotipaikka on Laitila.