Lounais-Suomen aluehallintovirastolta avustusta Liikkuva koulu -hankkeeseen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on jakanut 580 000 euroa avustusta Liikkuva koulu -kärkihankkeeseen Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueille, tiedottaa Lounais-Suomen aluehallintovirasto.

Avustusta haettiin yhteensä 27 kehittämishankkeelle, ja sitä voitiin myöntää 23 hankkeelle.

Avustuksilla tuetaan Liikkuva koulu -kehittämishankkeita, jotka liittyvät koulupäivän liikunnallistamiseen. Liikkuva koulu -toiminnan tavoitteena on aktiivinen ja viihtyisä koulupäivä, jonka aikana jokainen peruskoululainen liikkuu vähintään tunnin.

Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on vakiinnuttaa kaikkiin kouluihin liikunnallinen toimintakulttuuri. Avustusten myöntämisessä on myös korostettu hakijakuntien omaa panostusta sekä pitkäjänteistä ja suunnitelmallista rahoituspohjaa liikunnallistamistoimenpiteille.

Avustusta myönnettiin seuraaville Rauman seudun kuntahankkeille: Laitilan kaupunki 3 000 euroa, Uudenkaupungin kaupunki 10 000 euroa, Euran kunta 6 000 euroa, Turun yliopisto/ Rauman normaalikoulu 2 000 euroa sekä Säkylän kunta 7 000 euroa