Lounais-Suomen partiolaiset mittelevät talvikisamestaruudesta lauantaina Raumalla

Lounais-Suomen partiopiirin talvipartiotaitokilpailut järjestetään lauantaina 4.2. Rauman Kollan ja Nihattulan alueilla, joissa kisaa yli 250 partiolaista yhden päivän ajan Malspiik -17 -nimisissä kisoissa.

Kisakeskuksena toimii Nihattulan koulu.

– Mitään poikkeavia muutoksia ei Nihattulan tai Kollan alueelle tule esimerkiksi liikenteelle, kertoo kisajohtaja Tuija Kankkio, mutta kilpajoukkueet liikkuvat alueen metsissä päivän ajan.

Kilpailu järjestetään vuosittain eri puolilla Lounais-Suomea. Tänä vuonna raumalaiset partiolaiset saivat järjestelyvastuun mittelöistä.

– Rauman alueella on partiolippukuntia, jotka on perustettu 1930- ja 1950-luvuilla, joten monella paikallisella on partiotaustaa. Malspiik-kisojen rikkaus onkin siinä, että tekijöitä löytyy paljon niistä partiolaisista, jotka eivät muuten ole aktiivisesti mukana toiminnassa, kommentoi Kankkio.

Yhteensä vapaaehtoisia tekijöitä on noin 80 henkeä.

Rastien teemoissa näkyvät perinteiset partiotaidot sekä paikallisuus.

- Kisojen nimi, Malspiik valittiin, sillä se sopii kisojen teemaan. Rauman alueella iso osa partiolaisista on meripartiolaisia, joten nimi haettiin sieltä tutuista ja perinteisistä työvälineistä, vinkkaa Kankkio.