Lounais-Suomen poliisi otti kantaa klovni-ilmiöön: "Keppostelu on kivaa, mutta jätetään tuntemattomat rauhaan"

Viime viikolla Luvialla klovniksi pukeutunut ja tiellä seisonut henkilö aiheutti pelkoa ohikulkijoissa (SK:n uutinen). Lounais-Suomen poliisi päätti ottaa alueella tuoreeseen ilmiöön heti kantaa.

- Tietyissä tapauksissa säikyttely voi täyttää jopa jonkin rikoksen tunnusmerkistön, poliisi muistuttaa Facebook-päivityksessään.

- Järjestyslaissa kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen muun muassa pelkoa herättävällä ja uhkaavalla käyttäytymisellä. Pelottelun asteesta riippuen kyseeseen voi tulla myös laiton uhkaus.

Poliisi rohkaisee myös pelottelua tai vaarallisia tilanteita kohdanneita ihmisiä olemaan heti yhteydessä poliisiin.

- Keppostelu on kivaa, mutta hoidetaan se tuttujen kesken ja jätetään tuntemattomat rauhaan, kuuluu FB-päivityksen loppukaneetti.