Euran veriteon oikeuskäsittely on ohitse – veli vetosi äitinsä murhasta syytettyyn mieheen: "Teit raukkamaisimman teon"

LS:n seuranta on päättynyt. Tuomio asiassa annetaan tammikuussa.

| Päivitetty

Helatorstaina Eurassa tapahtuneesta veriteosta syytetty vuonna 1997 syntynyt eurajokelaismiehen syytteitä alettiin käsitellä tänään Raumalla Satakunnan käräjäoikeuden istuntopaikassa. Käräjäoikeus käsittelee miestä vastaan nostettua syytettä murhasta, jonka kohteena oli poliisin aiemmin kertomien tietojen mukaan hänen oma äitinsä. Länsi-Suomi on paikalla käräjäoikeudessa ja seuraa istuntoa tässä päivän mittaan päivittyvässä artikkelissa. Istunto alkoi aamukymmeneltä.

Epäilty rikos tapahtui helatorstaina 13. toukokuuta perheen Eurassa sijaitsevalla mökillä, jonne äiti oli tullut poikaansa katsomaan. Poika ilmeisesti asui kyseisellä mökillä. Hän on tunnustanut teon pääpiirteissään.

Tekonsa jälkeen mies pakeni paikalta, mitä seurasi mittava poliisioperaatio. Hän löytyi lopulta erään kiinteistön saunasta noin 20 kilometrin päässä tapahtumapaikasta.

Mies on myöntänyt kuulusteluissa tappaneensa äitinsä Eurassa – poliisi avaa Länsi-Suomelle, miten tapahtumat ja tutkinta ovat edenneet

Mies on ollut vangittuna tekopäivästä lähtien. Alun perin syytteet piti nostaa jo syyskuussa, mutta syytteiden nostamista lykättiin, sillä mies määrättiin mielentilatutkimukseen.

Mielentilatutkimuksen lopputulos onkin yksi merkittävimmistä tiedoista, joita oikeudenkäynnistä selviää. Se määrittää osaltaan sitä, määrääkö oikeus miehelle vankeusrangaistuksen. Jos hänen todetaan ollaan tekoaikaan syyntakeeton, hänet voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen ja määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Kuten alta löytyvästä seurannasta selviää, mielentilatutkimuksen lopputulos oli, että mies oli tekohetkellä syyntakeeton. Hänet saatetaan siis jättää tuomitsematta vankeusrangaistukseen.

Myös teon motiivista voi odottaa oikeuskäsittelyn myötä saatavan lisätietoa. Poliisi ei ole omassa tiedottamisessaan voinut kommentoida motiivia, mutta tutkinnanjohtaja Kimmo Hiltula kertoi Länsi-Suomelle jo heinäkuussa, että motiivista on esitutkinnassa syntynyt hyvä käsitys.

Poliisilla on hyvä käsitys Syvärauman tapon ja Euran murhan motiiveista – Lea Leikarin tapauksesta sen sijaan puuttuu yhä epäilty

Länsi-Suomi seuraa käsittelyä Satakunnan käräjäoikeuden Rauman istuntopaikassa ja päivittää tähän juttuun uusia tietoja tilanteen mukaan. Aivan suoranaista "liveseurantaa" LS ei voi luvata, sillä oikeuden istunnossa asiat voivat edetä hitaastikin. Jutun tiedot päivittyvät kuitenkin niin aktiivisesti kuin mahdollista.

HUOM! Jos pidät sivua auki, se ei valitettavasti päivity itsestään, vaan sivua pitää päivittää käsin. Tämä onnistuu useimmissa selaimissa painamalla osoiterivillä tai sen lähettyvillä olevaa ympyrää kiertävää nuolta tai tietokoneella näppäinyhdistelmällä Ctrl + R (Mac-koneilla Cmd + R).

PÄIVITTYVÄ SEURANTA ON OHITSE. Päivittyvä osuus alkaa tämän kappaleen jälkeen. Juttuun lisätyt päivitykset on merkitty aikaleimoilla, ja uusin päivitys on jutussa ylimpänä.

15.42: Oikeuskäsittely on ohitse, tuomio luvassa myöhemmin – loppulausunnot annettu, seuranta päättyy

Euran murhajutun pääkäsittely käräjäoikeudessa on nyt ohitse. Yleisöä pyydettiin jo hieman aiemmin poistumaan salista siltä osin kuin loppulausunnoissa käsitellään syytetylle tehdyn mielentilatutkimuksen sisältöä.

Osapuolet antoivat loppulausuntonsa julkisilta osin salissa hetki sitten. Syyttäjä viittasi omassa loppulausunnossaan useisiin ennakkotapauksiin ja kiinnitti huomiota tekijän ja uhrin väliseen läheissuhteeseen.

Tekoa on syyttäjän mukaan pidettävä erityisen julmana ja myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Suunnitelmallisuudesta kertoi vastaajan ottama tatuointi, jossa oli teon päivämäärä.

Vastaajan puolustus viittasi vastaajan mielenterveyteen, joka ei ollut hyvässä kunnossa ennen tekoa, sen aikana tai sen jälkeenkään. Siitä syystä myös esitutkintaan viittaaminen on puolustuksen mukaan perusteetonta.

Vastaajan avustaja kertoi ihmettelevänsä, miksi poliisi on kuulustellut miestä siinä kunnossa, jossa hän oli. Avustajan mukaan vastaaja "ei missään nimessä ollut kuulemiskunnossa".

Myös salissa ollut tekijän veli eli uhrin toinen poika halusi lausua pienen loppupuheenvuoron. Siinä hän halusi kiinnittää salissa olevien huomiota siihen, että jos tekoa arvioitaessa vedotaan tekijän mielentilaan, hän "on ollut tässä samassa mielentilassa jo vuosia ennen tekoa".

– Teit raukkamaisimman teon, johon vain tuollainen elukka voi syyllistyä. Olet niin pelkuri, ettet kyenneyt edes itseäsi tappamaan, vaikka monesti niin uhkailit, veli sanoi murhasta syytetylle veljelleen.

Oikeudenkäynti on nyt siis ohitse, ja myös Länsi-Suomen seuranta päättyy tähän päivitykseen. Oikeus antaa tuomionsa asiassa myöhemmin, tammikuun puolessavälissä.

Länsi-Suomi kiittää kaikkia tätä artikkelia seuranneita. Koostejuttu on luvassa vielä tänään illalla nettiartikkelina ja lisäksi huomisessa lehdessä.

14.43: Todistajien kertomukset kertomuksista selviää yhä enemmän miehen väkivaltaisista ajatuksista äitiään kohtaan – "ei pitänyt siitä, että äiti määräilee häntä"

Todistajien kuuleminen jatkuu. Todistajana kuultiin myös mökkinaapuria, joka kertoi syytetyn kohtaamisesta huhtikuussa eli jonkin aikaa ennen toukokuun puolessavälissä tapahtunutta tekoa.

Syytetty oli tuolloin tullut todistajan mökille "puoliksi juotu viinapullo toisessa kädessä ja vesuri toisessa kädessä" kyselemään, että oliko hänestä puhuttu täällä pahaa.

Todistaja oli saanut miehen rauhoittumaan ja he olivat keskustelleet hänen elämästään. Hän kertoi tuolloin naapurille, että hänen "päässään kuuluu joskus sellaisia ääniä, että pitäisi tappaa äiti".

Syyttäjän kysymykseen siitä, kertoiko mies mitään syytä väkivaltaisille ajatuksilleen äitiään kohtaan, todistaja vastasi, että syytetty ei hänen käsityksensä mukaan pitänyt lainkaan siitä, että äiti määräilee häntä ja ohjailee hänen elämäänsä.

Todistajana kuultiin myös lähistöllä peltotöissä ollutta miestä, joka oli nähnyt osan kuristamisesta. Hänen vaimonsa oli soittanut hätäkeskukseen.

Myös tämä todistaja kertoi keskustelleensa syytetyn kanssa jonkin aikaa ennen tapahtumaa.

– Minulle syntyi se käsitys, että hän on nähnyt unta, että hän tappaisi äitinsä, mies kertoi.

14.20: Todistaja kertoi, että poika oli uhannut äitiä useasti puukolla jo aiemmin

Oikeudenkäynti jatkuu todistajien kuulemisella. Äsken kuultiin vastaajan veljen puolisoa eli uhrin miniää.

Nainen kertoi, että äidin ja pojan välillä oli ollut yhteydenottoja jo aiemmin, ja anoppi oli niistä hänelle kertonut.

Kun äiti oli pyytänyt viranomaisia viemään pojan saamaan psykiatrista hoitoa, poika oli haukkunut äitiään "vasikaksi" ja että tähänkään ei voinut enää luottaa.

Noin vuosi sitten poika oli samaisella mökillä osotellut äitiään puukolla ja sanonut, että "sinutkin pitäisi tappaa". Todistajan eli naisen miniän mukaan äiti oli ottanut pojaltaan puukon pois ja sanonut, että lopettaa tuollaiset puheet.

Todistaja kertoi myös, että kerran poika oli laittanut äitinsä kurkulle puukon, kun tämä oli ajanut autoa.

Miniä oli kertomansa mukaan keskustellut anoppinsa kanssa siitä, pitäisikö hänen käydä mökillä lainkaan, ja miksi hän uskaltaa käydä siellä tällaisten uhkailujen jälkeen.

– Hän vastasi, että jos se [poika] hänet tappaa, niin sille ei mitään voi, todistaja kertoi.

Äiti pyrki uhkailuista huolimatta käymään mökillä kerran viikossa.

Nainen kertoi pohtineensa teon jälkeen, ettei tekijällä ollut normaalia ikänsä mukaista käsitystä syy-seuraussuhteista.

Lisäksi tekijä oli "aina ollut rahan perään", mikä sai hänet pohtimaan, voisiko teolla ollut olla taloudellinen motiivi.

13.53: Syytetty kieltäytyy tulemasta kuulluksi

Oikeudessa on tällä välin paitsi pidetty taukoa, myös kuultu kahta uhrin eli tekijän äidin omaista. Heidän kertomuksiinsa on kuulunut salassapidettäviä tietoja, mistä syystä ne kuultiin suljetuin ovin.

Nyt kun yleisö pääsi jälleen saliin, ohjelmassa oli vastaajan eli teosta syytetyn kuuleminen. Hän kuitenkin halusi käyttää oikeuttaan olla tulematta kuulluksi, joten häntä itseään ei tällä tietoa kuulla oikeudessa lainkaan.

Syytetyn puolustus ei ole syyttäjän teonkuvauksesta juurikaan eri mieltä, paitsi siltä osin, että uhri olisi ollut vielä elossa joidenkin vesurin iskujen aikana. Puolustuksen mukaan uhri oli jo kuollut kuristamisen johdosta, ja vesurin iskut tapahtuivat sen jälkeen.

Syyttäjä viittasi vastaajan esitutkinnassa kuulusteluissa kertomaan. Hän arveli kuulusteluissa äitinsä kuolleen "viimeistään siinä vaiheessa, kun löin vesurilla niskan katki". Hän halusi varmistaa, ettei uhri ainakaan kidu.

Puolustus vetosi siihen, että vastaajan terveydentila ei kuulusteluissa ollut sellainen, että hän olisi pystynyt tapahtumista täysin luotettavasti kertomaan.

13.10: Oikeudenkäynti jatkuu 13.35

Käsittelyn jatkuminen hieman viivästyi alla kerrotusta, käsittely jatkuu tällä tietoa klo 13.35. LS on jo paikalla odottamassa istunnon jatkumista, joten lisää päivityksiä on luvassa.

11.25: Oikeutta käydään nyt suljetuin ovin, julkinen käsittely jatkunee iltapäivällä – mitä tähän asti on selvinnyt?

Yleisöä pyydettiin hetki sitten poistumaan salista, jossa käsitellään salassapidettäviä kirjallisia todisteita. Näihin kuuluvat muun muassa ruumiinavauspöytäkirjan kuvat.

Julkisesti oikeudenkäynti jatkunee iltapäivällä lounastauon jälkeen, arviolta noin klo 13, ilmoitti oikeuden puheenjohtaja.

Tähän mennessä on siis selvinnyt ainakin epäillyn murhan tekotapa ja mielentilatutkimuksen lopputulos, joista molemmista on kerrottu alla. Tekotapa oli varsin väkivaltainen, sillä mies kuristi äitiään useiden minuuttien ajan ja katkaisi lopulta tämän kaulan vesurilla.

Murhasta syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta. Voi kuitenkin pitää todennäköisenä, että syytetty välttyy vankeusrangaistukselta, sillä hänelle suoritetun mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeeton eli ei käytännössä tekohetkellä ymmärtänyt tekonsa seurauksia.

Asiasta päättää kuitenkin oikeus oman harkintansa mukaan, mutta oikeuskäytännössä mielentilatutkimusten lopputuloksia harvemmin kyseenalaistetaan.

Jos vankeusrangaistus jätetään tuomitsematta, voidaan mies määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Oikeudessa käytiinkin lyhyesti läpi myös miehen vaikeaa historiaa, johon on kuulunut päihteidenkäyttöä, mielenterveysongelmia ja työttömyyttä.

Elämän saamiseksi takaisin raiteilleen miehen isoisä eli hänen äitinsä isä oli mahdollistanut miehen asumisen kyseisellä mökillä, jolla nyt käsiteltävä veriteko tapahtui.

Äiti kävi mökillä katsomassa miehen perään ja huolehtimassa käytännön asioista. Helatorstainen käynti jäi kuitenkin viimeiseksi.

Syytetty itse osallistuu oikeudenkäyntiin videoyhteydellä, hän ei siis ole oikeussalissa fyysisesti paikalla. Häntä ei vielä ole kuultu, hänen kuulemisensa lienee luvassa vielä myöhemmin tänään.

Sen myötä voidaan odottaa mahdollisia lisätietoja siitä, miksi mies teki mitä teki.

Seuranta on nyt iltapäiväyhteen asti tauolla, LS palaa linjoille noihin aikoihin.

11.05: Hätäkeskukseen soittanut nainen kertoi kuristamisesta

Oikeudessa on käyty läpi muun muassa korvausvaatimuksia ja nyt käsitellään kirjallisia todisteita. Viimeisimpänä on kuunneltu hätäpuhelutallenteita.

Lähettyvillä peltohommissa ollut nainen soitti hätäkeskukseen kuultuaan tekopaikalta ääniä. Puheluja oli useampi.

"Se tappaa sen nyt, se kuristaa sen", hätäkeskukseen soittanut nainen kertoi lopulta hätääntyneenä ja itkien. Hän ilmeisesti näki tapahtuman samalla kun puhui hätäkeskuspäivystäjän kanssa.

Hätäkeskuspäivystäjä kehotti soittajaa eli naista pysymään tarpeeksi kaukana miehestä ja hakeutumaan turvaan. Mukana olivat myös hänen mies ja poikansa.

10.43: Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli syyntakeeton, kiistää itse murhan

Haastehakemuksesta selviää myös mielentilatutkimuksen tulos. Tutkimuksen mukaan mies oli tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla.

Tämä tarkoittanee vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä, että mies jätetään tuomitsematta vankeusrangaistukseen. Se selvinnee oikeuskäsittelyn päätteeksi tai myöhemmin.

Mies itse tunnustaa toimineensa syytteessä kuvatulla tavalla mutta katsoo syyllistyneensä vain tappoon, ei murhaan. 

10.28: Tekotapa selvillä: Kuristi useita minuutteja ja löi seitsemästi vesurilla

Oikeussalissa on nyt luettu vuonna 1997 syntyneelle eurajokelaismiehelle syyte hänen äitinsä murhasta. Syytteestä selviää myös epäillyn murhan tekotapa syyttäjän kuvauksen mukaan.

Syyttäjän mukaan teko alkoi sillä, että mies ryhtyi yhdellä kädellä kuristamaan äitiään kaulasta. Kaadettuaan naisen maahan hän jatkoi kuristamista kaksin käsin istuen hajareisin tämän rintakehän päällä siten, ettei tämä ole pystynyt liikuttamaan käsiään tai nousemaan ylös.

Tekijä on jatkanut kuristamista useiden minuuttien ajan siitä huolimatta, että sekä äiti että paikalle tullut ulkopuolinen henkilö ovat pyytäneet häntä lopettamaan. 

Teon aikana mies on nimitellyt äitiään rotaksi ja kuristamisen välillä tunkenut tupakkaa tämän suuhun. Lisäksi hän on välillä antanut äidilleen vähän happea pitkittäen tämän hengissä pysymistä.

Kuristamisen jälkeen mies nousi hakeakseen sisätiloista vesurin, palasi äitinsä luokse ja löi tätä seisten voimakkaasti vesurilla ainakin seitsemän kertaa kun tämä makasi maassa.

Lyöntien myötä naisen kaula katkesi lähes kokonaisuudessaan ja tämän pää irtosi vartalosta. Hänen peruskuolemansyynsä olivat kaulaan kohdistuneet useat teräaseen iskut ja kaulan katkeaminen.

Teko sisälsi syyttäjän mukaan nöyryyttäviä piirteitä ja se oli erityisen raa'alla ja julmalla tavalla tehty, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Siksi rikosnimike on murha.

10.00: Seuranta alkaa, oikeussaliin päästään pian

Tervetuloa tämän seurantajutun pariin. Kello on juuri kohta kymmenen, ja istunnon on määrä alkaa.

Oikeussalin odotusaulassa on muutamia median edustajia ja muita ihmisiä, suurta yleisöryntäystä lehtereille ei kuitenkaan näy olevan luvassa.

Seuraavaksi odotellaan oikeussalin ovien aukeamista ja käsittelyn alkamista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut