Luke: Rauman eteläpuolelle on muodostumassa susireviiri

Luonnonvarakeskuksen mukaan yleistyneet havainnot eivät enää selity yksittäisillä kuljeskelijoilla.

Rauman eteläpuolelle näyttää olevan syntymässä uusi susireviiri.

Suuresta yllätyksestä ei ole kyse, sillä Laitilan, Lapin ja Pyhärannan muodostamassa kolmiossa on tehty satunnaisia susihavaintoja jo useiden vuosien ajan. Tänä vuonna susihavaintoja on kuitenkin tehty selvästi enemmän.

Jälkien lisäksi susista on saatu näköhavaintoja ja eläinten liikkeet ovat tallentuneet myös riistakameroihin.

Tietty urossusi alkoi viime syksynä näkyä aktiivisemmin Rauman ja Pyhärannan rajamailla tiheää riistakameraverkostoa ylläpitävän Hannu Rantalan kameroilla.Yksilö on pysynyt sitkeästi alueella siitä saakka.

– Se kulkee aina samaa säännöllistä reittiä, mikä kertoo siitä, että se liikkuu reviirillään tai omalla elinalueellaan, Rantala arvioi.Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusmestari Antti Härkälä vahvistaa, että havaintoja on tehty viime aikoina selvästi enemmän kuin aiemmin.

–  Havainnot laajemmassa kuvassa aina Vehmaalta Raumalle ja myös välillä Laitila-Lappi ovat lisääntyneet, hän toteaa.

Pariutuneiden susien ja samalla kehittyvän susilauman olemassaoloa on vaikea todentaa ilman pentuehavaintoja tai ainakaan ennen kevättalven kiima-aikaa. Härkälän mukaan näyttää kuitenkin siltä, että alueelle on muodostumassa reviiri.

– Tässä vaiheessa oletukseni on, etteivät havainnot selity enää yksittäisillä kuljeskelevilla susilla.Luonnonvarakeskus hahmottelee parhaillaan kartalle nykyisiä susireviirejä käytettävissä olevien tietojen perusteella.Seuraava virallinen lauma-arvio julkaistaan joulukuussa. Parhaat tiedot susikannan koosta ja reviirien sijainnista saadaan kuitenkin lumipeitteen aikaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut